Uusimmat

Ensikosketuksessa Uncharted: The Nathan Drake Collection

01.10.2015 16:00 Jukka O. Kauppinen

Miikka jo arvostelee, Jukka taasen koskettelee. Sitä on elämä, kun seuraamme Nathan Drakea.

Naughty Dog ainakin väittää, että kyllä tämän suhteen on tehty hirmuisesti hommia. Remasterointi tehtiin yhdessä Bluepoint Gams -stuion kanssa, jolla on ennestäänkin kokemusta pelien masteroinnista uudelle raudalle. Ja auttoihan sekin, että Unchartedit on sentään tehty kaikki samalle konsolille ja pohjimmiltaan samalla, hiljakseen päivitetyllä pelimoottorilla. Tekninen lähtökohta oli siten aika hyvä ja tasainen, ja sentään paketin vanhinkin teos oli HD-aikakautta. Sääliksi käy niitä, jotka tekevät HD-remasterointeja PSP-lähtökohdista.

Remasterointitiimin suuri lähtökohta olikin tutkia kaikki kolme ensimmäistä Unchartedia huolella ja etsiä niistä mikä on missäkin hyvää, mikä huonoa, mitä voidaan siirtää pelistä toiseen. Ennen kaikkea: miten pelit saadaan tasapäistettyä.

Jep, tasapäistettyä. Ei silleen tyhmällä tavalla, daa, vaan niin että pelit tuntuvat enemmän kokonaisuudelta kuin kolmelta ihan erilliseltä samaan pakettiin tungetulta peliltä.

Lue koko artikkeli: Uncharted: The Nathan Drake Collection modernisoi upeat seikkailut PS4:lle 

 

 

Lue myös:

Mutta miksi ensimmäiset kolme Unchartedia pitää remasteroida uusiksi, näinkin pian? Vastahan tuo Drake’s Fortune ilmestyi 2007, eihän se ole edes kovin vanha peli?

”PlayStation 4:llä on nyt paljon pelaajia, joilla ei ollut aiemmin PlayStation 3:sta”, perustelee Naughty Dog –studion Arne Meyer pelisarjan PS3-versioiden remasterointia.

”Kokoelma sitoo langat yhteen ja tarjoaa uusille pelaajille syvemmän ymmärryksenhahmoista ja heidän motivaatioistaan ennen kuin he siirtyvät Uncharted 4:n pariin.”

Unchartedin ytimessä – The Nathan Drake Collection sitoo langat yhteen, haastattelussa Naughty Dog