Mikä ärsyttää pelimusiikeissa? Teemu avautuu!

Pelimusiikit? Ihan paskaa? No, ei sentään, mutta korvamatoja on nykyään turha etsiä. Saati hakea biisejä, jotka sopisivat hyvin pelin tunnelmaan tai jopa loisivat sitä. Mikä mättää? Teemu Viemerö runttaa.

Lainaus kolumnista:

Nykypäivän uutuuspelejä arvostellessani olen kuitenkin useasti huomannut, etten muista mitään pelin musiikeista. En muista ainoatakaan melodiaa tai tunnetta, että olisin uponnut musiikin luomaan musikaaliseen maailmaan. Saatan muistaa vain musiikin tyylin. Esimerkkinä Assassin’s Creed 3:n pelikokemusta löyhästi tukeva orkestraalimusiikki ei jättänyt lainkaan muistijälkiä. Minne ovat kadonneet selvästi toisistaan erottuvat, yksilölliset hyvät pelimusiikit? Kuulemme kyllä joskus yksittäisiä loistavia biisejä, mutta yleisesti ottaen uusia videopelejä kiusaa musiikin geneerisyys.

Ajassa taaksepäin muistellessa voimme palata vaikkapa 8-bittisen Nintendon kultaiseen aikaan. Nostetaanpa esille vaikka Super Mario Bros. ja samalla koko pelisarja. Pelaajat muistavat Koji Kondon kuuluisan alkuperäisen Mario-tunnarin lisäksi monet muut pelisarjan kappaleet. Niitä ei ole pelkästään kourallinen – vaan kokonaisen teollisuushallin verran. Kyseisen aikakauden kappaleet ovat melodisesti muistettavia. Selkeät melodiat eivät tuoneet mukanaan pelkästään muistoja vaan toivat pelaajassa esille voimakkaita tuntemuksia.

Nintendo tietää pelimusiikkien tärkeyden, mutta kun peleistä otetaan pois lapsenomaisuus, voiko pelimusiikki olla persoonallista, selvästi tunnistettavaa ja ikimuistoista?

Lue koko juttu toimituksen blogista: Nykypelimusiikin geneerisyyden ongelma