Uusimmat

Miljonäärejä tutkitaan Activisionin epäilyttävässä osakekaupassa

09.03.2022 16:19 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltain viranomaisilla on käynnissä kaksi tutkimusta epäilyttävästä osakekaupasta Microsoftin Activision-ostoksen kynnyksellä.

Activisionin ympärillä on tullut ilmi uusi skandaali, tällä kertaa osakekauppoihin liittyen. Kotaku kertoo, että kolmea sijoittajaa epäillään sisäpiirinkaupoista, ja heidän toimiaan tutkitaan nyt Yhdysvaltain oikeusviraston sekä arvopaperi- ja pörssikomission toimesta.

Sijoittajat Barry Diller, Alexander von Furstenberg ja David Geffen ostivat läjän Activisionin osakkeita 108 miljoonalla dollarilla juuri sitä ennen, kun Microsoftin kerrottiin ostavan Activision Blizzardin. Nyt osakkeiden arvo hypännyt noin 168 miljoonaan.

Ajoituksen lisäksi on epäilyttävää, että kolmikolla on selvät pitkän ajan yhteydet skandaaleissa ryvettyneeseen Activision-johtaja Bobby Kotickiin. Näyttää siis hyvin todennäköiseltä, että sijoittajat saivat sisäpiirin tietoa yrityskaupasta ennen sen julkistamista.

Jää sitten nähtäväksi, nostetaanko jutussa lopulta syytteitä ja minkälaisia seurauksia siitä tulee.

Muropaketin uusimmat