Uusimmat

Milo, virtuaalinen poika

07.09.2010 11:00 Jukka O. Kauppinen

Kinect-ohjaimen hiljalleen lähestyessä ja laitteen tekniikkaan tutustuttuamme on sopiva hetki palata kotvanen ajassa taaksepäin. Kukas se Milo olikaan? Se virtuaalinen poika, jonka kanssa Peter Molyneux leikki taannoin? Mitä Milolle kuuluu tänään? Onko Milo edes totta?

Peter Molyneux Microsoftineen esitteli jo viime vuonna tietokoneen uumenissa elävää pikkupoikaa, Miloa. Milo on päässyt leikkimään tänäkin vuonna, mutta lähinnä erilaisissa teknologiakonferensseissa. Pelaajia ei ole pojun ääreen päästetty.

Käytännössä Milo on Kinect-ohjaimen avulla ohjailtava tekoälysimulaatio pienestä pojasta. Esittelyversioissa Milo asustelee pienen puutarhan äärellä. Hänen kanssaan voi leikkiä ja touhuta, pojalle voi opettaa uusia asioita ja niin edelleen.

Kuulostaako Kinectimalsilta? No eikö vähän. Mutta Milo on nimenomaan simulaatio ihmisestä ja videoiden perusteella verrattain onnistunut sellainen. Kinectin kautta omilla eleillä, liikkeillä ja puheilla ohjailtava virtuaali-ihminen reagoi, elehtii ja osoittaa jopa tunteita. Tekoälysimulaation ohessa projektin kiintoisimpia osia on rajapinta, jonka avulla ohjelmisto tulkitsee pelaajan ilmeitä ja eleitä.

 

Jos Milosta kuoriutuu kaupallinen tuote, kuten Molyneux on tänä kesänä vihjaillut, on se mullistava askel tekoälysimulaatioiden maailmassa. Jo Commodore 64:lle yritettiin luoda viihdyttäviä tekoälysimulaatioita esimerkiksi Little Computer People -pelin merkeissä. Amigalla tekoälyä kehitettiin tieteellisen tarkasti Creatures-peleillä. Mutta Kinectin kautta eleillä ja puheella mallinnettu virtuaali-ihminen, joka reagoi, tuntee ja toimii, se on jotain uutta kuluttajasektorilla.

Toivottavasti Milosta tulee vielä totta.

Lue lisää: ’Virtual human’ Milo comes out to play at TED in OxfordVirtual Boy Will Talk and Play with You

Lue myös

Duke Nukem Forever on valmis!

eDomen arvosteluviikko: Golden Sun, Lara Croft , Mafia II, Sam & Max, HAWX 2, Kinect, Dead Nation

Kymmenen kuuminta Samus Aran -cossausta – ja Jenni

Pelintekijä vuosi kännissä: seuraava Red Dead on Revolution