Uusimmat

Minecraft todistaa konsolien julkaisumallin olevan rikki

04.02.2013 17:00 Miikka Lehtonen

Minecraft

Seuraava konsolisukupolvi lähestyy ja spekulaatio käy jo kuumana sen suhteen, mitä kaikkea komeaa ne tulevatkaan sisältämään. Uutta rautaa! Entistä enemmän vääntöä! Ehkä vihdoin natiivin 1080p-tuen! Mutta eivät välttämättä yhtä asiaa: vapautta.

Männäviikolla kuulimme juuri pitkän linjan peliveteraani Chris Robertsin kannanoton, jossa hän veikkasi PC:n jyräävän next gen -konsolit pitkälti sen voimin, että PC on avoin järjestelmä, konsolit taas suljettu. Ensimmäinen malli sopii paremmin nykyisiin pelimaailman trendeihin kuin jälkimmäinen. Eikä Roberts ole yksin mielipiteensä kanssa.

Kerran toisensa jälkeen pelimaailma on mennyt aivan mullinmallin jonkin ihmeellisen indieviritelmän johdosta. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan mainita vaikkapa Minecraft, joka on tuottanut kehittäjälleen jo satoja miljoonia taaloja rahaa ja myynyt kymmeniä miljoonia kopioita. Ja pääasiassa PC:llä. Konsoleilla Minecraftia ei oltaisi nähty ollenkaan, ellei pelin kehittänyt Mojang olisi onnistunut suostuttelemaan Microsoftia tekemään pinon ainutlaatuisia poikkeuksia tiukkoihin julkaisu- ja päivityskäytäntöihinsä. Penny Arcade Reportin Ben Kucheran mielestä nämä tiukat valvontakäytännöt tulevat myös tappamaan konsolit, ellei niihin tehdä muutosta.

”Konsolit tulevat kuolemaan, jos odottavat PC-pelien tekevät kaikki innovaatiot ja sitten joustavat säännöistään vain poikkeuksia varten. Vaikka myyntilukujen relevanssista voikin olla eri mieltä, ne kyllä kuvaavat hyvin konsolipelien myyntiä perinteisiä kanavia pitkin, ja ne luvut ovat laskemassa. Perinteisiä pelijulkaisijoita kaatuu vasemmalla ja oikealla. 60 taalan laatikkopelin päivät eivät vielä ole luetut, mutta loppu lähestyy jo.

Microsoft on sysännyt pelit Xbox Liven taustalle ja antanut käyttöliittymänsä näkyvimmän tilan mainoksille ja multimediaominaisuuksille, tehden pelien ostamisesta vaikeaa.

Yritys ei anna kehittäjien määrätä itse peliensä hintoja Xbox Live Arcadessa ja he jakavat pelien julkaisupäiviä mielivaltaisesti. Peliala on siirtynyt ohi niistä ajoista, jolloin pelaajien mielestä ladattavilla ja ”aidoilla” peleillä oli jotain eroa ja juuri nyt suuri osa innovaatiosta tapahtuu ladattavien pelien, eikä suinkaan konsolien puolella. Eikä ero ole edes pieni.”

Kuchera puhuu artikkelissaan Microsoftista, mutta ongelma ei ole suinkaan yksin heidän. Kaikki konsolijulkaisijat haluavat valvoa tarkkaan, mitä heidän laitteilleen julkaistaan. Milloin, kenen toimesta ja mihin hintaan. PC-puolella moisia rajoituksia ei ole, vaan kuka tahansa voi myydä mitä vain, kenelle vain, koska vain ja mihin hintaan tahansa. Anarkia tuo kasvavassa määrin mukanaan myös todellisia helmiä.

”Kun mietin viimeisten vuosien aidosti kiehtovia pelejä, ajattelen Minecraftia, FTL:ää ja Artemista. Kaikki eivät välttämättä tykkää F2P-peleistä, mutta niiden suosiota vastaan on vaikea väitellä. Konsolit ovat joko kykenemättömiä tai haluttomia tukemaan niitä millään tavalla.”

Yksinkertaisesti sanottuna konsolien tiukkaan vartioitu malli on päivä päivältä enemmän ja enemmän vanhentunut. Vapaus tuo mukanaan innovaatiota ja tällä hetkellä miltei kaikki innovaatio tapahtuu PC-puolella. Kuchera väittääkin, että jos konsolivalmistajat keskittyvät seuraavaa sukupolva kehitellessään vain tuunaamaan laitteidensa rautapuolta vähän paremmaksi ja jatkavat nykyisellä tiellään, ne allekirjoittavat omat teloitusmääräyksensä.

Kannattaa lukea koko juttu, se on kiehtovaa settiä.

Lähde: Penny Arcade Report

Lisää aiheesta

Pelikehittäjä: uusi konsolisukupolvi jää PC:n jalkoihin

Muropaketin uusimmat