Uusimmat

Miniatyyritiimin suomipeli rakastaa Zeldaa yli kaiken – ja sai huippupisteet!

16.12.2013 20:30 Jukka O. Kauppinen

Antti Mutta melkein pelasi Zeldaa. Mutta ei ihan. Suomalaisen pikkutiimin lemmellä ja rakkaudella tekemä Oceanhorn-seikkailupeli kun tunnustaa esikuvansa ja kantaa niiden lippua ylpeydellä.

Pelin virallinen nimi Oceanhorn: Monster of Uncharted Seas paljastaa samalla juonen kaikessa köykäisyydessään. Arcadian monista saarista koostuva maailma on nimittäin pelastettava kammottavalta hirviöltä.  Tehtävään valikoituu nuori, hiljainen ja suuripäinen nimetön hahmo, jonka isä on kadonnut. Tutunoloinen kaveri, etenkin ulkoiselta olemukseltaan. Seikkailu ja saaristossa seilaaminen voi siis alkaa.

Tarina on tavanomainen ja suoraviivainen. Oikeastaan harmittaa, ettei tältä osin ole yritetty pyrkiä esikuvien kiinnostavimpiin juonikoukeroihin. On myös sääli, ettei yhteenkään sivuhahmoon rakenneta kiinnostavaa suhdetta, vaan nämä jäävät etäisiksi tai merkityksettömiksi jopa omaa isää myöten, joka jää mieleen vain omituisen koomisen ääninäyttelijävalintansa vuoksi.

Onneksi tunnelma paikkaa kirjoitetun tarinan puutteita. Oceanhorn nimittäin todella tuntuu suurelta seikkailulta juuri samalla tapaa kuin esikuvissaan. Tästä käy kiittäminen tekijöitä, jotka eivät liiemmin pitele pelaajaa kädestä tämän tutkiessa Arcadian monia kasvoja. Kääntöpuolella toki odottavat eksyminen ja turhautumisen hetket, mutta todellisuudessa niitä on harvassa. Muulloin on yksinkertaisesti haltioissaan retkikohteista ja mahdollisuuksista, joita niiden kuvittelee tuovan tullessaan. Juuri tämä tunne saa palaamaan Arcadiaan uudestaan ja uudestaan, kunnes koko maailma on tutkittu ja tarina käyty läpi.

Lue koko arvostelu: Oceanhorn (iOS)         

Lisää aiheesta

Baldur’s Gate II Enhanced Edition (Mac, PC)

Goodbye Deponia (PC)

Legend of Zelda: A Link Between Worlds (3DS)

Legend of Zelda: The Wind Waker HD (Wii U)

Muropaketin uusimmat