UUSIMMAT

Mistähän nyt tuulee? – Moninpeliräiskintä Evolven tehnyt studio potkittiin projektista

26.10.2016 20:00 Tuukka Hämäläinen

evolve-001

Viime vuonna julkaistun moninpeliräiskintä Evolven luonut Turtle Rock Studios on irrotettu projektin kehityksestä. Julkaisija 2K Gamesin kerrotaan lopettaneen studion sopimuksen.

Alkuvuodesta 2015 ilmestynyt Evolve siirtyi kesällä ilmaispelattavaksi PC:llä ja onnistui kasvattamaan merkittävästi pelaajamääräänsä. Nyt Kotaku kuitenkin raportoi, että pelin kehittänyt Turtle Rock Studios ei halukkuudestaan huolimatta tule jatkamaan pelinsä parissa.

Kehittäjät julkaisivat eilen virallisella foorumillaan viestin, jonka mukaan eilinen oli ”valitettavasti viimein päivä, kun Turtle Rock Studios voi työskennellä Evolven parissa.” Pelin kohtalo ei viestissä selviä, mutta studion yhteisövastaava Shane Kali Meyer selventää, mitä todella tapahtui.

– 2K Games lopetti sopimuksemme. Olisimme halunneet jatkaa pelin parissa.

2K Gamesin blogissa puolestaan kerrotaan, että pelin serverit tulevat kuitenkin pysymään linjoilla, ja että pelijulkaisija tutkii myös mahdollisuutta tuoda PC:n uusi F2P-versio Evolve: Stage 2 myös konsoleille. Asymmetrinen hirviöräiskintä tulee siis toistaiseksi jatkumaan, mutta jostakin syystä pelin alkuperäiset kehittäjät on potkittu projektista.

Evolve
Kaikki jutut aiheesta