Uusimmat

Mitä pelasin tänään? Kalle antoi sielunsa hack’n’slashin sarvipäille

09.10.2013 10:00 Jukka O. Kauppinen

Mitä pelasin tänään –sarjassa avautuu tänään Kalle Laakso. Muisteloja lähestytään Damjamin kautta, joka on pystyvä kaveri. Harvinaisen pystyvä.

Damjam oli ottanut hetkeä aiemmin askeleen kohti Helvettiä. Hän juoksi kohti sumun täytteistä viljelytilaa mielessään kunnia ja mammona. Ei aikaakaan, kun jokin hahmo kontillaan öristen esti kulun keskellä tietä. Hahmon ääntelystä ei saanut selvää, mutta yhteistä säveltä tulevaisuudesta ei selkeästikään löytynyt.

”Varsinainen pölypää!”, Damjam mietti ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Parin askeleen ja kymmenien ajatusten keskellä sitkeä sumu antoi periksi. Sankarimme huomasi olevan keskellä sellaista asiaa, johon hän oli tietoisesti kaivannut. Varsijousi alkoi hakemaan sihtiään..

Damjam ei ole aivan vastaantulija kokemuksissa. Hän on kohdannut G-manin, käynyt kesyttämässä Deidrianna ”Elliot! You idiot!”Reimanin Arulco-valtiosta ja vapauttamassa Rooman Borgioiden vallasta. Kaudella hän oli mys 2012 suvereeni mestari F1-sarjassa, Stanley Cupin voittamisesta puhumattakaan.

Yhtään suorituksia väheksymättä onnistui myös sujuva suoritus Amerikan Presidenttinä. Onpa hän ollut pääosassa elämäsimulaattorissakin. Tom Clancykin huomioi herran taidot Haamujengissä ja Sateenkaari Kuudessa. Alkujaan hän oli kuitenkin se vasen maila Ping Pongissa.

Jalkajousen laukaisu täyttää koko hiljaisena lepäävän yön äänellään. Örinä loppuu sen sileän tien ja ruumis kaatuu maahan.

Lue koko artikkeli: Mitä pelasin tänään? Kalle lankesi Diabloon

Kuva: CorVos/PEZCyclingNews.com

Lisää pelitoimituksen blogissa