Mitä pelasin tänään? Miikka vääntää Spelunkya ja SaltyBetiä
Tänään – kuten eilen, edellispäivänä ja koko viikonlopun – aikani meni tehokkaasti kahden ässän parissa: Spelunkyn ja SaltyBetin. Aloitetaan Spelunkystä.
Spelunkyhän on Derek Yun muinainen PC-ilmaispeli, jossa pieni pikseliseikkailija laskeutuu satunnaisesti luotujen luolastojen syvyyksiin aarteiden kuvat silmissään kiiluen. Ensin jumitin usean vuoden ajan tätä ilmaisversiota, sitten vuoden verran Xbox 360 –uusintaversiota ja nyt sitten uusintaversion PC-versiota.
Spelunky on mitä ihanteellisin peli koneen ääressä rötväämiseen. Yksi rundi kestää minun taidoillani vain kymmenisen minuuttia ja satunnaisuus pitää huolen siitä, että pelin aikana ehtii nähdä yhtä jos toistakin. Vaikeustaso on edelleen aivan käsittämättömän korkealla, joskin hauskasti vaikeustaso tuntuu olevan lähinnä pelaajan korvien välissä. Jos pelaisi fiksusti, varoisi askeleitaan, katsoisi, mihin hyppää eikä ryöstäisi niitä pirun kultaisia patsaita, pelaaminen olisi varmaankin ihan helppoa. Mutta eihän niin nyt voi pelata! Aivan samoin kuin Super Mariossa kuuluu pelata juoksunappi pohjassa, niin tehdään myös Spelunkyn kaivosleveleissä. Nehän ovat ihan nauruhelppoja ja oikea peli alkaa vasta viidakosta ja … nyt kuolin taas. Perkele.
Spelunkyn kylkiäiseksi sopii mainiosti viimeisten viikkojen aikana koko Internetin valloittanut SaltyBet, tai Salty’s Dream Cast Casino, kuten sen koko nimi kuuluu. Idea, kuten kaikissa erinomaisissa ideoissa aina, on mitä yksinkertaisin: MUGEN-tappelupelimoottoriin on ladattu tuhansia pelaajien tekemiä hahmoja kamalista MS Paint –animeista Street Fighter –kopioihin ja koko ruudun täyttäviin Mike Tysoneihin saakka. Tekoäly pelaa sitten näiden välillä matseja 24 tuntia vuorokaudessa ja pelaajat voivat katsomisen ohella lyödä vetoa ottelun lopputuloksesta virtuaalirahalla.
Osa pelin charmista on siinä, että hahmot ovat puhdasta hulluutta ja idiotismia, mutta myös vaihtelevasti aivan päin helvettiä tehtyjä. Jokaista täydellisesti pelaavaa tappaja-AI:ta kohti pelistä löytyy hirvittävä määrä suttuprötöjä, jotka matsin alkaessa leijuvat hitaasti pelikentältä ulos tai seisovat koko pelin ajan nurkassa lataamassa laseriaan. On aina hauska arvuutella sitä, mitä seuraavassa matsissa onkaan tulossa.
Millään ei ole mitään väliä, koska raha ei ole oikeaa, eikä pelissä ole täten oikeasti mitään panosta, mutta jotenkin jäin vain totaalisesti koukkuun MS Paintilla piirrettyjen Krusty the Clownien ja loputtomien Dragonball Z –viritelmien vääntöihin. Enkä ole yksin: kaveri toisensa jälkeen on vaahtoamisestani kiinnostuneena ensin kokeillut ja sitten jäänyt päiväkausiksi jumiin pelin ääreen. Luoja meitä varjelkoon.
