Uusimmat

Mitä peliala tulee olemaan 20 vuoden päästä? Ammattilaiset kertovat!

15.11.2013 20:30 Teemu Viemerö

Peliala kehittyy vuosi vuodelta. Yritykset kehittävät uusia teknologioita ja pelikokemukset rikastuvat. Tällä hetkellä suurin juttu on tietenkin uusi konsolisukupolvi, joka tuo mukanaan PlayStation 4:n ja Xbox Onen. Kuumimpiin ilmiöihin luetaan myös vallankumouksellinen Oculus Rift sekä Ouyan myötä käynnistynyt uusi mikrokonsolisukupolvi. Mutta mitä peliala on 20 vuoden päästä?

Voin heittää omat jossittelut romukoppaan, sillä australialainen Hyper-sivusto on kysynyt mielipiteitä suoraan pelialan kehittäjiltä. Useat pelialan ammattilaiset ovat antaneet oman näkemyksensä asiaan ja artikkeli onkin todella mielenkiintoista luettavaa.

Ohessa otteita useiden kommenttien joukosta:

Keiji Inafune, Comceptin toimitusjohtaja ja Megamanin isä:

”Tulevaisuudessa pelien merkitys ihmisten elämässä on tärkeämmässä asemassa kuin raudan teho. Olette nähneet kuinka iPhones ja tabletit sekä niiden myötä ovat tulleet pelit ovat jo osa ihmisten elämää, eivätkä he tiedä edes pelaavansa pelejä. Eri ihmisten elämäntapoihin istuvat pelit johtavat pelaajamäärän kasvuun.”

Lorne Lanning, Oddworld -pelisarjan luoja:

”Seuraava suuri trendi on uskoakseni verkkopelaamisen mobiilisoituminen ja sen kanavoituminen tarkoitusperäisiin lopputuloksiin. Tämän kaltaisen totuuspohjaan perustuvan pelaamisen vaikutukset nähdään tosielämässä kuten vaaleissa, ruohonjuuritason liikkeissä, kansalaisten edunvalvonnassa, yritysboikoteissa ja niin edelleen. Nämä asiat yhdistyvät pelaamiseen yhä enemmän, mitä enemmän pelaaminen yhdistyy tosielämään. Siinä kohtaa pelaamisesta tulee valtavan suosittua.”

Satoru Iwata, Nintendon globaali johtaja ja toimitusjohtaja:

”Meidän kaikkien pitää kokeilla ja kehittää jotain uutta. Kehittäjien pitää kokeilla uusia kehityssuuntia niin kuin me teimme Wiin ja DS:n kanssa. En osaa ennustaa mitä 20 vuoden kuluttua tapahtuu. En tiedä mikä minua innostaa eniten tällä hetkellä. Tietysti toivon, että Nintendo ottaa enemmän riskejä ollaakseen apuna tulevaisuuden innovaatioissa.”

Jay Crowe, Bohemia Interactiven luova johtaja:

”Kehitteillä on paljon uusia laitteita ja mielenkiintoisia muutoksia raudan suhteen. Jokin näistä tuotteista tulee olemaan valtavirran suosiossa. En tiedä kuitenkaan mikä se on, mutta olisiko se vielä hiiri ja näppäimistö? Ne olivat vanha juttu jo 20 vuotta sitten. Jokin Oculus Riftin kaltainen juttu on joku päivä ’mainstreamiä’.”

Kristjan Zadziuk, Ufisoft Toronton animaatio-ohjaaja (Splinter Cell Blacklist):

”Toivon, että peliala jatkaa kasvamistaan. Mielestäni peliala on yhä nuori kun sitä verrataan esimerkiksi elokuviin. Näemme miten elokuvat ovat kehittyneet, joten haluan nähdä myös pelialan puskevan tarmolla eteenpäin. En ole varma ovatko Kinectin kaltaiset laitteet oikea suunta. Käsiohjaimissa on kuitenkin kehittämisen varaa sekä siinä miten ne yhdistetään peleihin.”

Lue juttu: Hyper, 20/20 foresight pt2

Muropaketin uusimmat