Uusimmat

Mitä Sony esittelee yöllä suuressa lehdistötilaisuudessaan – katso show suorana täältä

07.09.2016 17:57 Jukka O. Kauppinen

Sony järjestää tänään New Yorkissa suuren luokan lehdistötilaisuuden. The PlayStation Meeting -tapahtumassa yhtiö esittelee uutuuksia ja tulevia pelejään, kovalla rytinällä.

Sonyhän jätti kesemmällä väliin GamesCom-messut, ja rytistää nyt urakalla kohti omaa tapahtumaansa. Mutta mitä voimme odottaa?

No, ainakin tämän vuoden huonoimmin säilytetyn pelialasalaisuuden virallista julkistusta, eli PlayStation 4 Slimiä.

Mitä luultavimmin Sony esittelee kunnolla myös PS4:n tehokkaampaa versiota, joka tunnetaan vielä muutaman tunnin ajan nimellä PlayStation 4 Neo.

Muun muassa 4K-resoluutiot tarjoava hieman tehokkaampi ja aiempaa parempi konsoli on yhteensopiva tavallisen PS4:n kanssa, ja samojen pelien pitäisi toimia ihan ongelmitta ristiin. Neossa vain on hieman lisää ominaisuuksia ja näyttävyyttä.

Kaksi uutta PlayStation 4 -konsolia samassa tapahtumassa on kuitenkin myös haastava tilanne. Jotkut vanhan PS4:n omistajat pettyvät ja ragettavat aivan varmasti, minkä lisäksi ”vanha mutta ohut” ja ”iso, kallis ja parempi” -konsoli jakaa Pleikkarikansaa kahteen kastiin. Ihan vähän vain, mutta silti. Lisäksi ihan uutta, jopa ensimmäistä PS4:konsoliaan ostaville on edessä haastava paikka, kun pitäisi päättää mikä kolmesta mallista oikein onkaan se itselle sopivin.

Luultavimmin tapahtumassa räväytetään myös oikein kunnolla PlayStation VR -hype päälle. Virtuaalikypärähän julkaistaan jo noin kuukauden kuluttua kauppoihin.

Ja ne pelit? Jaa-a! Odotetaan niitä suurella jännällä!

 

Katso show tästä kello 22:00 alkaen: