Uusimmat

Monster Hunter -ohjaaja muisteli vuoden 1995 Mortal Kombat -leffaa – ”Rakastin sitä lähdemateriaalia aidosti”

26.02.2021 21:30 Muropaketin toimitus

Vuonna 1995 ilmestyneen Mortal Kombatin ohjaaja Paul W.S. Anderson muisteli taannoisessa haastattelussa menneitä. Ohjaaja kertoi rakastaneensa kyseisen elokuvan tekemistä ja erityisesti Mortal Kombat -pelisarjan tarjoamaa lähdemateriaalia.

Anderson tunnetaan erityisesti pelisarjoihin perustuvien pelien tekijänä. ”Rakastan aidosti niitä lähdemateriaaleja, joiden pohjalta teen elokuvia, ja lähdemateriaalin ydin näkyy niissä elokuvissa mitä teen. Mortal Kombatin kohdalla fanit saivat nähdä, että elokuvan oli ohjannut joku, joka todella oli pelannut Mortal Kombateja”, Anderson totesi Comicbookille.

Andersonin tuorein leffa, Monster Hunter, sai ensi-iltansa viime vuonna. Mortal Kombat -sarjan pohjalta tehty uusi leffa puolestaan saa Suomen ensi-iltansa 16. huhtikuuta. Anderson ei tosin ole tiettävästi ollut enää uudessa leffaprojektissa mukana.