Uusimmat

Morjens, Ouya: Razer osti firman ja pisti sen lihoiksi

28.07.2015 13:00 Miikka Lehtonen

Ah, Ouya. Kickstarter-menestyksen piti olla olevinaan pelaamisen vallankumous, mutta siitä tulikin eräs konsolisukupolven suurimmista vitseistä. Nyt taru tulee päätökseensä, sillä Razer osti firman ja pisti sen lihoiksi.

Ouya oli ensimmäisiä Android-pohjaisia mikrokonsoleita, missä ei sinänsä ole mitään vikaa. Kyllähän maailmaan pieniä konsoleita mobiilipelien pelailuun, emulointiin ja muuhun mahtuu. Ouyan tapauksessa homma meni vain farssiksi, koska firman edustajat olivat niin uskomattoman täynnä itseään suurten puheidensa, suoranaisten kusetustensa ja muiden epäilyttävien tempaustensa kanssa. 

Kun firma yhtäällä puhuu pelaamisen vallankumouksesta, pelien vapauttamisesta, ohjainten Stradovariuksista ja ties mistä muusta, voisi odottaa suuria juttuja. Kun tuloksena on sitten lykkäyksiä, pettymyksiä ja ongelmia koko rahan edestä, eihän sitä nyt voi pitää kuin surkuhupaisana menona. Tiettävästi jotkut alkuperäisistä Kickstarter-tukijoista eivät esimerkiksi ole saaneet vieläkään omia konsoleitaan.

Saatiin Ouyasta silti jotain hyvääkin. Monet muilla alustoilla lopulta yleisönsä löytäneet pelit, kuten Towerfall ja Duck Game, saivat alkunsa Ouya-peleinä. Eiväthän ne toki Ouya-peleinä sitten pysyneet, koska laitteella ei lopulta kukaan muu takonut rahaa kuin osuutensa välistä kiskaissut Kickstarter, mutta silti.

Ja nyt homma on siis lopussa. Pitkään huhuttu Razer-kauppa realisoitui ja uusi omistaja ilmoitti ykskantaan, että ei heitä se laite niinkään kiinnostanut, vaan Ouyan käyttäjäkanta — joita on kuulemma noin 200 000 — ja kaupan infrastruktuuri sekä sisältö. Ne tullaan kaikki integroimaan osaksi Razerin Cortex TV -alustaa ja Ouyan uusi koti tulee olemaan Androidin varassa pyörivissä televisioissa.

Firma totesi, että Ouyan asiakkaita ei unohdeta. Razer lupasi pitää Ouyan oman webbikaupan ja serverit pyörimässä ainakin 12 kuukautta samalla kun asiakkaat pyritään houkuttelemaan siirtymään Razerin asiakkaiksi.

Ouyan tapahtumarikkaista vaiheista voi lueskella allaolevista linkeistä.

Ei kannata innostua vielä liikaa OuyastaOuya-konsolin kehittäjä puhelee ristiin – alkuhype murenee, epäilykset kasvavat

Ouya todisti, että vedätyksellä pääsee yhä pitkälle

Ouya myi loppuun ja suututti Kickstarter-tukijat

Ouya-konsolia markkinoitiin verellä ja oksennuksella

Kickstarter-kusettajat huijaavat Ouyalta rahaa (päivitetty)

Kaikki uutiset (myös positiiviset, oli niitäkin!) taas löytyvät Ouya-asiasanan takaa!

Lähde: TechCrunch

Muropaketin uusimmat