Uusimmat

MuroBBS:ssä kypsyy tuleva hittistrategia

21.06.2011 14:02 Jukka O. Kauppinen

Annetaanpa pieni tukeva tuuppaus foorumillamme lurkkivalle Minganille, joka on aloittanut oman strategiapelinsä suunnittelun ja kehittämisen.

”On tullut harrastettua ohjelmointia noin about seitsemän vuotta, ja sotastrategioita olen pelannut paljon (lisäksi harrastan airsoftia ja oikeillakin aseilla on leikitty). Nyt n. kaksi kuukautta sitten tajusin, että what the heck, 1 + 1 = 2. Voisin viimeinkin ottaa jotain irti osaamisestani, ja tehdä sotastrategiapelin. Siinä yhdistyy kaksi suurta mielenkiintoa, joten ainakin teoriassa lähtökohdat ovat hyvät.”

Mingan pallottelee foorumilla ajatuksia pelinsä pohjasta ja kerää näkemyksiä muilta sotastrategioiden ystäviltä. Joten jos sinusta tuntuu, että sinulla on Hyviä Näkemyksiä, käy jelppimässä.

Linkki: Kysely sotastrategioiden ystäville – mielipiteenne vaikuttaa

Muistutetaanpa samaan putkeen myös Juha Kellokosken kehittämästä Armored Brigade -strategiapelistä, josta tarjosimme viime vuoden puolella sekä ennakon että haastattelun. Strategiasta on julkaistu juuri sopivasti eilen uusi betaversio, joten kehitys kehittyy.

Lisätietoja: http://www.armoredbrigade.com

Lisää aiheesta

Armored Brigade -strategiapelin tekijä Domen haastattelussa

Armored Brigade -ennakko (PC)

Lue myös

Call of Duty Elite on Activisonin lisäpalvelu nettisotureille

Dungeon Siege 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Gatling Gears -haastattelu – steampunk-räiskintää kahdella sauvalla

PlayStation Move: Ape Escape (PS3)

Muropaketin uusimmat