Uusimmat

Mutta miten kanadalaiset osaavat brittihuumorin? Assassin’s Creed Syndicaten äänipomo kertoo tästäkin haastattelussa

10.10.2015 18:00 Jukka O. Kauppinen

JOK, Assassin’s Creed Syndicate ja Lydia Andrew, pelin äänipomo. Hei, sehän on taas yksi haastattelu!

Lydia Andrewin kanssa käydyissä keskusteluissa tuli vahvasti esiin muun muassa tapa jolla pelimaailmaan on rakennettu lähes huomaamatonta taustafiilistä musiikkivalinnoilla. Pelissä näet soi taustalla paljon aikalaismusiikkia, josta osa nousee paikoittain esiin pelaajan silmiin ja korviin, osa taas miksautuu taustoihin.

”Lontoo on niin vibrantti, kiireinen kaupunki, ja musiikki oli iso osa sitä”, Andrew avaa aitojen musiikkikappaleiden merkitystä ja kertoo, että pelin äänitiimi käytti paljon aikaa viktoriaanisen Englannin musiikkiin tutustumiseen. Sieltä löytyikin jos jonkinlaisia yllätyksiä, esimerkiksi kappaleita joita kapakkabändit soittavat edelleen pubeissa.

”Se oli kaupallisen musiikin suurta kasvun aikaa, boomia. Lontooseen perustettiin paljon teattereita ja konserttisaleja, ja kaikkialla soi musiikki. Niinpä me kaivauduimme musikaaleihin, kansanlauluihin, pubihitteihin ja katusoittajien kappaleisiin, ja etsimme eri kaupunginosiin sopivia lauluja.”

Lue koko artikkeli: Assassin’s Creed Syndicate –haastattelu: aikalaismusiikilla tunnelmaa vibrantista suurkaupungista

 

Tai jos et jaksa klikkailla itseäsi juttuun, niin haastisvideo on tässäkin suoraan:

 

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 1: teollisen vallankumouksen uhrit

Syndicate onkin niin kovin kaksijakoinen peli. Äärimmäinen köyhyys ja kurjuus lyövät kasvoille Lontoon hirvittävissä slummeissa ja tarinatehtävissä, joissa assassiiniparimme yrittää tuoda kaaokseen jotain järjestystä, jotain hyvää. Toisaalta viktoriaaninen aika toi kuitenkin myös paljon hyvää taiteen ja kulttuurin aloilla. Ne joilla oli siihen varaa, saattoivat nauttia teatterin ja pulppuavan musiikkitaiteen saavutuksista. Kirjallisuus, samoin kuin lehdistö, kukoistivat ennennäkemättömällä tavalla. Muoti kiisi eteenpäin huikeaa vauhtia, ja varakkaampi naisväestö seurasi muotiuutisia tarkkaavaisesti. Ilmiöt tulivat ja menivät, ja yleisesti ottaen yhteiskunta vaurastui niin vahvasti, että Britanniaan syntyi laaja keskiluokka, jolla meni oikein mukavasti. Ehkä aateliset ja ylimystönirppanokat katsoivat heitä vähän nokkaansa pitkin, mutta ainakin he ansaitsivat itse asemansa, omalla työllään ja tuloillaan.

 

Assassin’s Creed Syndicate – toimintaseikkailua historiallisten hevonpaskavuorten keskellä

Todellisuus mielikuvien ja todellisuuden välillä on uskomattoman valtava. Siinäpä riittääkin siis haastetta, kun Assassin’s Creed Syndicate koettaa tuoda pelaajille edes etäisen ripauksen pelimaailman saastaisuudesta.

 Tai no. Eihän peli mikään paskassauintisimulaatio ole, mutta kyllä se yrittää ainakin jossain määrin tuoda esiin elämän kovempiakin puolia. Onhan iso osa tarinaa väkevää sosiaalista kritiikkiä ja yhteiskunnan heikommassa asemassa olevien ihmisen auttamista.

 

AssassinsCreedSyndicate_haastis_andrew_0uut2

 

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat