Uusimmat

Myös Diablo-fanit pettyivät Diablo III:een

03.07.2008 12:33 Miikka Lehtonen

Nyt ollaan tekemässä jo jonkinlaista pettymysten maailmanennätystä. Eilen amerikkalainen pelikehittäjä ehti ilmoittaa pettymystään Diablo III:n konservatiivisuuteen. Nyt pelaajat valittavat, koska heidän mukaansa peli näyttää liian pirteältä.

Brittiläinen Computer and Video Games -pelisaitti uutisoi pelaajien tekemästä nettiaddressista, jolla pyritään valittamaan Diablo III:n taidesuuntauksesta. Pelaajien mukaan pelin tyyli on nimittäin liian pirteä, mikä ei sovi ollenkaan Diablon synkeään tunnelmaan.

Kirjoitushetkellä addressi on kerännyt nimikirjoituksia yli 10 000 järkyttyneeltä pelaajalta. Kiinnostavasti myös Diabo III:n kehitystiimi kertoi Blizzard Worldwide Invitational -tapahtumassa pohtineensa itse samoja kysymyksiä. Tiimin mukaan he muistelivat aiempien Diablojen olleen todella synkkiä ja värittömiä pelejä, mutta paluu niiden pariin paljasti melkoisen värikylläisyyden. Pojat eivät myöskään halunneet Diablo III:sta tasaisen harmaata peliä, sillä heidän mukaansa hyvin käytetyt värit saavat pelin vaikuttamaan reilusti normaalia eeppisemmältä ja viihdyttävämmältä.

Diablo III:n tyyliä on harkittu pitkään ja tarkkaan ja sitä perusteltiin useampaankin kertaan tiimin toimesta. On myös syytä huomata, että peli on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, joten pikkujutut, kuten pelaajaa ympäröivä valokehä – ja sen ulkopuolelle jäävä pimeys – ovat vielä täysin mahdollisia lisäyksiä.

Asiasta pettyneet tai muuten vain valittamisesta pitävät voivat käydä heittämänsä nimensä vetoomukseen Petition Onlinen sivuilla.

Lisää aiheesta

Fallout 3:n kehittäjä pettyi Diablo III:een

Nyt se on virallista: Diablo III tulee!

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 3. päivä

Kun Diablo ei riitä… Blizzard vahvisti työstävänsä uutta MMO:ta

Lue myös

Sonylla verkko-ongelmia netissä ja PlayStation 3:lla

Battlefield: Bad Companyyn päivitys ja uusi pelimuoto

Jenkkipoliisit taistelevat pedofiilejä vastaan pelimaailmoissa