Uusimmat

Nyt myös YouTube antoi kenkää Pewdiepielle – sarja peruttu, mainostulot vähenevät

15.02.2017 12:40 Muropaketin toimitus

YouTube on lopettanut Pewdiepien oman sarjan ja poistanut hänet mainospalvelustaan. Syynä ovat tubettajan antisemitistiset vitsit, joita on nähty useammalla hänen videollaan.

Eilen kerroimme, että Disneyn omistama Maker Studios lopetti yhteistyön YouTube-tähti Pewdiepien (oik. Felix Kjellberg) kanssa tämän antisemitististen vitsien vuoksi. Kaikkiaan yhdeksällä videolla nähdyt juutalaisvastaiset vitsit tekivät lopun Pewdiepien ja Maker Studiosin yhteisestä Revelmode-kanavasta.

Eilistä uutista kirjoittaessamme itse videopalvelu YouTube ei ollut vielä reagoinut mitenkään. Nyt Kotaku kuitenkin raportoi, että myös YouTube on vähentänyt yhteistyötään palvelun suurimman tähden kanssa.

YouTuben kerrotaan lakkauttaneen toisen tuotantokauden maksullisesta Scare Pewdiepie -sarjasta, jossa tubettajaa peloteltiin videopelimäisillä tavoilla. Lisäksi YouTube on poistanut Pewdiepien Google Preferred -mainosohjelmasta, mikä tietää hänelle tulojen putoamista myös omien videoidensa osalta.

Pewdiepie-kohu nousi yhdeksästä tuoreesta videosta, joilla hän on heittänyt antisemitistisiä vitsejä. Eräässä videossa hän palkkasi kaksi intialaista miestä pitelemään kylttiä, jossa luki: ”Kuolema kaikille juutalaisille.” Osa videoista on sittemmin poistettu palvelusta.

PewDiePie
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat