Uusimmat

Netflix perusti ensimmäisen oman pelistudion – suomalaisilla syytä juosta torille

27.09.2022 11:22 Muropaketin toimitus

Netflix on ilmoittanut perustaneensa uuden pelistudion Helsinkiin.

Suoratoistojätti Netflix on vahvistanut omaa peliosaamistaan perustamalla kokonaan uuden studion Helsinkiin, uutisoi Engadget.

Yhtiön ensimmäistä omaa pelistudiota vetää muun muassa Zyngassa ja EA:lla työskennellyt Marko Lastikka. Studion tavoitteena on luoda ”maailmanluokan” pelejä ilman mainoksia tai sovelluksen sisäisiä maksuja.

Yhtiö ei kuitenkaan odota näkevänsä uuden studion anteja vielä ”vuosiin”.

Kyseessä ei ole suinkaan Netflixin ensimmäinen suomalainen studio, sillä yhtiö ilmoitti aiemmin tänä vuonna hankkineensa itselleen The Walking Dead -mobiilipelistä tunnetun Next Gamesin. Yhtiö omistaa myös ensi vuonna julkaistavan Oxenfree 2 -pelin takana olevan Night School Studiosin.