Uusimmat

Netflixin Resident Evil -sarjalle on olemassa jo loppu – pituus riippuu silti suoratoistojätistä

20.05.2022 09:47 Muropaketin toimitus

Netflixin tulevalle Resident Evil -sarjalle on jo mietitty tulevaisuutta, jos sarja saa jatkoa.

Comicbook.comin haastattelussa sarjanvetäjä Andrew Dabb on paljastanut, että tuleva Netflix-sarja on ajateltu jatkuvaksi sarjaksi, jota varten on tehty jo suunnitelmat valmiiksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sarjalle on varmistettu jatkoa, vaan se riippuu pitkälti sen suosiosta ja itse Netflixistä.

Dabb kuitenkin kertoo käsikirjoittajilla olevan jo selvyys siitä, mihin sarjaa ollaan viemässä ja mitä hahmoilla käy sen aikana. Näitä kuitenkin varioidaan sen mukaan, kuinka monelle kaudelle sarja saa tilauksia.

”Totuus on se, että meillä on sarjalle loppu. Voimme edetä sitä kohti nopeasti tai hitaasti. Luonnollisesti mitä pidempään saamme olla elossa, sitä enemmän hauskoja asioita ehdimme tekemään ja tuomaan sarjaan uusia asioita”, Dabb totesi.

Netflixin Resident Evil sijoittuu vuoteen 2036, eli 14 vuotta tappavan viruksen leviämisen jälkeen ja seuraa Jade Weskeriä tämän taistellessa eloonjäämisestään tappavien zombien ja hirviöiden täytteisessä maailmassa.

Sarjan ensimmäinen kahdeksanosainen kausi nähdään Netflixissä 14. heinäkuuta.