Nettihäiriköt ahdistelivat naistoimittajan pihalle pelialalta

Pelimaailman hullut päivät sen kuin jatkuvat. Zoe Quinnista alkunsa saanut kausti on vaatinut taas uuden uhrin, kun pitkän linjan pelitoimittaja on ahdisteltu ulos pelialalta.

Tapahtui muutamaa viikkoa sitten: indiekehittäjänä tunnettu Zoe Quinn joutui ikävään välikäteen, kun hänen entinen poikaystävänsä pamautti auki väitteiden vyyhdin, jossa Quinnia syytettiin manipuloivasta käytöksestä, seksin vaihtamisesta positiivisiin juttuihin ja ties mistä muista ikävistä asioista. Quinn sai niskaansa todellisen paskamyrskyn, jossa aiheellinen kritiikki, kysymykset medialle sopivasta käytöksestä ja sen selvittäminen, mitä — jos mitään — oli oikeasti tapahtunut, unohtuivat hetkessä kun vihapuhe valtasi näyttämön.

Tästä jatkettiin jo pitkään vihapuheiden kohteena olevan mediakriitikko Anita Sarkeesianin kimppuun. Sarkeesian on kokenut säännöllistä ja aktiivista häirintää siitä lähtien, kun hän ryhtyi keräämään Kickstarterin välityksellä rahaa naisten roolia peleissä ja pelaamisessa käsittelevää videosarjaansa varten. Sarkeesian ajettiin evakkoon kotoaan ja poliisit tutkivat nyt uhkauksia, joissa tuntematon ja osoitteet selvittänyt häirikkö lupasi tulla raiskaamaan ja tappamaan Sarkeesianin ja jatkaa sitten tämän vanhempien kimppuun. Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan uusia kohteita tuntuu löytyvän helposti ja jatkuvasti.

Uusin heistä, Jenn Frank, oli pitkän linjan pelitoimittaja, joka tuli tunnetuksi 1Up-pelisaitilta. Frank kirjoitteli pitkään saitille erityisesti retro- ja roolipeleistä ja esiintyi usein myös saitin mainioissa podcasteissa. Niistä hän tuli minullekin tutuksi ja seurasin Frankin uraa innolla myös sen jälkeen, kun 1Up sulki useiden omistajanvaihdosten jälkeen ovensa.

Nyt ura näyttää olevan ohi. Frankin viimeiseksi kirjoitukseksi jäi Guardian-sanomalehden tilaama kolumni, jossa hän pohti häirintää ja pelaajien keskuudessa vellovaa naisvihaa. Kävi nimittäin niin, että lehden omat asianajajat olivat katsoneet, ettei Frankin juttuunsa liittämää disclaimeria hänen yhteyksistään Sarkeesianiin ja Quinniin tarvinnut liittää kolumniin. Se kun ei promotoinut kummankaan tuotteita tai tavoitellut rahallista etua, eikä mitään suurta ja dramaattista paljastettavaa edes ollut, joten lakimiesten mukaan mitään epäilyäkään väärinkäytöksistä ei ollut. Suuri yleisö tulkitsi tapahtuneen juuri päinvastoin.

Palautteen mukaan tässä oli todiste siitä, että pelitoimittajat ovat korruptoituneita ja yrittävät vain promotoida kavereitaan hinnasta piittaamatta. Frankin epäonneksi netissä on parhaillaan käynnissä kampanja, joka omien sanojensa mukaan pyrkii paljastamaan pelialalla vellovaa korruptiota, mikä onkin ihan jalo tavoite. Pengottavaa ja arveluttavia juttuja riittää, vaikka ehkä asiat eivät olekaan niin synkkiä kuin miltä ne joskus vaikuttavat, eivätkä ristiretkeläiset tule paljastamaan mitään kansainvälistä salaliittoa, koska sellaista ei ole olemassakaan.

Valitettavasti kampanjan keinot vain ovat hieman arveluttavat, sillä pääasiallinen ase tuntuu olevan kaikkien epäiltyjenkin niskaan syydetty viha ja paska, kunnes nämä eivät yksinkertaisesti enää jaksa, vaan jättävät työnsä tai ainakin poistuvat näkyviltä. Ja kun päätöksiä kohteista tehdään nimiä Twitterissä huutelemalla niin ihmekös se, että välillä vähän rapatessa roiskuu ja viattomat pääsevät maalitauluiksi. Niin nytkin. Frank sai niskaansa sen kuuluisan ruskean aallon. Twitterin ja sähköpostin välityksellä tuli vihaa ovista ja ikkunoista häirintäpuhelujen saattelemana.

”Hups, vittuilimme viattoman naisen ulos pelialalta. Kerrankos näitä sattuu!”

Kun vielä hänen sähköpostitililleen ja puhelinkohtakteihinsa yritettiin murtautua, Jenn Frankille riitti. Hän katsoi, ettei hänen intohimonsa ja halunsa kirjoittaa peleistä ollut pitkään jatkuneen ja suoranaiseksi vihaksi paisuneen häirintäkampanjan arvoista ja ilmoitti lopettavansa pelitoimittajana.

Tämä on harmi moneltakin kannalta. On toki todella masentavaa, että jälleen yksi nainen on vaimennettu vihan ja häirinnän avulla. On myös suunnaton harmi, että menetämme näin kiinnostavan ja arvokkaan äänen. Kaikkein ahdistavinta silti on se, että Jenn Frank ei ollut tehnyt yhtään mitään väärää. Zoe Quinnin ja Anita Sarkeesianin tapauksissa ahdistelijat verhoutuivat olevinaan jaloihin tarkoitusperiinsä ja käyttivät enemmän tai vähemmän hihasta temmottuja tekosyitä oikeutuksena sille, miksi naisille läheteltiin raiskausuhkauksia ja tappoviestejä. On tietenkin selvää, että mitkään syyt eivät olisi vihakampanjaa oikeuttaneet, mutta uusin keissi tuntuu vielä epäreilummalta. Jenn Frankin tapauksessa mitään tekosyyn kaltaistakaan ei ole olemassa. Joku vain päätti, että hän olisi hyvä kohde ahdistelulle ja sitten sitä riittikin koko rahan edestä.

Jokainen voi nyt taas tahollaan miettiä taustalla olevia syitä ja seurauksia, sekä sitä julkisuudessa usein kuultua kommenttia, ettei tässä ole kyse sukupuolesta. Ehkei yksistään. Ehkä mies saisi niskaansa vihaa painostaan, ihonväristään, kampauksestaan, seksuaalisesta orientaatiostaan tai muista asioista. Tämäkään ei olisi hyväksyttävää, alkuunkaan. Mutta kun häirinnän kohteeksi valikoituu kerran toisensa jälkeen naisia, on päivänselvää, että monille naiseus on syystä tai toisesta punainen vaate, johon sitten tartutaan kun tekosyy siihen löytyy. Innolla, vihalla ja inhottavasti. Itse en aio sitä vieläkään hyväksyä, vaan aion asiasta puhua jatkossakin, niin kauan kuin minulla on siihen tilaisuus. Kuten Jenn Frank viimeisessä kolumnissaan kirjoittaa, kyse on lopulta meitä kaikkia koskevasta ongelmasta.

Jenn, ole hyvä. Lava on sinun, ainakin vielä tämän yhden kerran.

”Joku yritti äskettäin ja selittämättömästi hakkeroida sähköpostini ja puhelinkontaktini. Tämä on pelottavaa edes kirjoittaa ja joudun tunnustamaan, että olen nyt vähän puolueellinen. Olen nimittäin kauhuissani. Olen työskennellyt alalla yhdeksän, ei toki täydellistä, vuotta. En ole ikinä väittänyt olevani täydellinen. Minun arvoni ja uskomukseni, että solvaus ei saa, eikä voi tulla ”normaaliksi”, ”hyväksyttäväksi” tai ”odotettavaksi” on ristiriidassa sen kanssa, että voi luoja, miksi ne tekevät näin, mitä tässä on järkeä, älä anna minun joutua maalitauluksi.

Minun häpeämätön rakkauteni videopelejä, kollegoitani ja työtäni kohtaan on ristiriidassa tuntemani kauhun kanssa.

Katsokaas, parhaat ja menestyneimmät vihakampanjat tähtäävät korkealle. Joillekin ei riitä vain yhden, kahden tai muutaman naisen ahdistelu. Tavoitteena on pelotella kaikki naiset ulos pelialalta, riippumatta siitä, mitä he kirjoittavat, filmaavat, luovat tai tuottavat, ja lisäksi pelotella kaikkia, jotka tukevat heitä.

Kuten Slaten David Auerbach totesi, ’muistakaa, että Quinnin kimppuun käyminen ajaa pois myös seuraavan Kim Swiftin’. Tämä olisi siis se sama Kim Swift, joka oli tekemässä Portalia, yhtä kaikkien aikojen parhaista peleistä. Voiko tätä jalompaa tarkoitusperää kuvitellakaan?

Ja vielä yksi juttu. Kun ahdistelette naisia, muistakaa vannoa, että kampanjanne ei liity sukupuoleen. Tavallaan se ei liitykään. Jatkuva ahdistelu ei tunnusta sukupuolta, rotua, uskontoa tai uskomusta. Se satuttaa kaikkia.”

Lisätietoja: Jenn Frankin kirjoitus

Lisää aiheesta

Väkivaltaiset uhkaukset ajoivat mediakriitikon evakkoon kotoaan

Yksi mätä omena ei pilaa koko satoa 

Nainen yritti julkaista pelin ja joutui ahdistelukampanjan uhriksi