Uusimmat

NHL 08 -uutispläjäys

13.06.2007 11:00 Miikka Lehtonen

Kiekkojännärien syksystä on muodostumassa taas melkoisen viihdyttävä, kun sekä 2K Sports että EA Sports vääntävät omia kiekkopelejään ylikierroksille. Uutismuurin ehti ensimmäisenä murtaa EA Sports, jonka uutukainen alkaa jo nyt kuulostaa mielenkiintoiselta.

NHL 08 -pelin Xbox 360 – ja PlayStation 3 -versioita esiteltiin äskettäin jenkkijournalisteille EA:n erityistapahtumassa. Peli pohjautuu vahvasti viime vuoden versioon, joten suosittu ja mainioksi ratkaisuksi osoittautunut laukomismekaniikka on yhä mukana pelissä. Sitä on tosin paranneltu, sillä Tiger Woods -tyyliin peli palkitsee nyt tarkkuudesta. Mitä puhtaampi laukaisuliike on, sitä kovemmin ja tarkemmin kiekko lähtee.

Pelin tärkeimmäksi uudistukseksi on silti kehuttu luistelumallia, joka tökki vahvasti viime vuonna. Luistelumalli on puheiden mukaan huomattavasti aiempaa sujuvampi ja realistisempi. Lisäksi taklausten voimaa on säädelty, eikä pakin tarvitse enää yrittää hirvittävää megamälliä, jolla pelaa itsensä ulos tilanteesta.

Uudistukset kruunaa mahdollisuus harhautella. Olkanappi ja oikea analogitikku mahdollistavat harhautukset, joissa voi esimerkiksi tuikata kiekon pakin vasemmalta puolelta ja itse pyörähtää ohi oikealta, päättäen tilanteen heti perään vetoon.

Pelillisten uudistusten lisäksi NHL 08 näkyy myös uutisissa. Pelin kansikuvapojaksi on valittu Carolina Hurricanes -joukkueen pistehai Eric Staal. Staalin valintaan vaikutti hänen kykyjensä lisäksi miehen rakkaus videopeleihin. ”Olen suuri NHL-sarjan fani ja pelasin NHL 07:ää fanaattisesti”, Staal kertoi. ”Valinta mukaan EA Sports -perheeseen ja NHL 08 -tiimiin on minulle todellinen kunnia.”

Samaan syssyyn EA ja jenkkien AHL-farmisarja uutisoivat myös virtuaalimanagereja eniten kiinnostavan uutisen. Historiallisesti koko AHL-sarja on mukana pelissä 29 joukkueen voimin. Näin kaikki joukkueet ja AHL-kausi ovat pelattavissa, mutta lisäksi NHL-joukkueista farmitetut pelajaat pelaavat oikeita pelejä, joiden aikana he kehittyvät, loukkaantuvat ja oppivat. Samalla pelissä mukana olevien suomalaispelaajien määrä moninkertaistuu, kun kaikki uraansa farmissa aloittelevat kiekkoilijat liittyvät mukaan peliin.

Kumman riveissä seisot?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat