Uusimmat

Nintendo DS tekee myyntiennätyksiä, pitää hallussaan yli puolta Japanin markkinoista

19.11.2007 13:18 Miikka Lehtonen

Nintendon DS-käsikonsolin suosio alkaa saavuttaa jo täysin käsittämättömiä mittasuhteita, varsinkin Japanissa. Tuoreiden myyntilukujen mukaan DS alkaa saavuttaa Japanissa hengittämisen suosiolukuja.

Joulukuussa 2004 julkaistu Nintendo DS on Media Create -tilastointilaitoksen mukaan ylittänyt Japanissa 20 miljoonan myydyn konsolin rajapyykin. Konsoleista peräti 14 miljoonaa on helmikuussa 2006 julkaistuja DS Lite -malleja. Luku sinänsä ei kuulosta kovin ihmeelliseltä, onhan PlayStation 2 myynyt maailmanlaajuisesti yli 120 miljoonaa konsolia.

Merkittävää onkin myynnin hirvittävä tahti, sekä DS:n markkinaosuus – Nintendolla kun on Media Createn mukaan hallussaan yli 50 prosenttia Japanin laitemarkkinoista. Kun mukaan lasketaan vielä Wiin alati kasvava suosio, voidaan jälleen kerran todeta, että Nintendolla on pullat hyvin uunissa. Ja toki myös laitteiden omistajilla, sillä suosio tietää lisää pelejä.

DS-pelit myyvät myös hyvää tahtia, sillä samaisen raportin mukaan yli 83 miljoonaa peliä on löytänyt itselleen uuden kodin Japanista. Tällä luvulla pokataan vaatimaton 40% osuus pelimarkkinoista. Erityisen vaikuttavaa jutussa on se, että alkuperäinen GameBoy-konsoli ehti koko ikänsä aikana myydä japanissa vain 20,61 miljoonaa konsolia, joten se jäänee tällä tahdilla taakse jo lähiaikoina.

Lue lisää eDomesta

Wii myynyt huikeasti, Nintendo lupaa parantaa valmistustahtia

DS- ja Wii-pelien julkaisulistaa loppuvuodeksi

Joko sinulta löytyy Nintendo DS?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat