Uusimmat

Nintendo jahtaa nyt retrokonsoleita esiteleviä YouTube-kanavia

Kuva: @ Pixabay

01.10.2024 21:30 Muropaketin toimitus

Nintendo on ottanut emulaattoreita pyörittäviä retrokonsoleita arvioivan Retro Game Corps -kanavan tähtäimiinsä.

Yli puolen miljoonan tilaajan YouTube-kanava Retro Game Corps on esitellyt kanavallaan erilaisia retropelaamiseen keskittyviä kolmansien osapuolten konsoleita, joita ovat esimerkiksi AYANEO, Anbernic ja Retroid. Retrokonsolit pohjautuvat emulaattoreihin, ja nyt Nintendo on pahoittanut asiasta mielensä.

Retro Game Corps kertoo saaneensa toisen copyright striken Nintendolta videosta, jolla käsiteltiin Wii U:ta. Aikaisemmin copyright striken kohteeksi joutui video, jolla esiteltiin Nintendo Switch -pelejä PC:lle dumppaavaa työkalua, kertoo TimeExtension. Kolmas copyright strike voisi johtaa kanavan sulkeutumiseen.

Retro Game Corps kertoo harkitsevansa vastalauseen tekemistä, sillä hänen mielestään Wii U -video oli opetuksellinen ja kuuluu kohtuullisen käytön piiriin. Kanavan omistajaa kuitenkin pelottaa mahdollinen Nintendoa vastaan käytävä oikeusjuttu. Varotoimenpiteenä kanava aikoo sensuroida tulevista videoista kaikki Nintendon pelit sumentamalla ne ruudulta.