Uusimmat

Nintendo masentui – myyntiennusteet alas

28.02.2016 16:00 Juho Anttila

Pitkän aikaa heikkoa tai korkeintaan keskinkertaista tulosta tehnyt Nintendo on lupaillut jo pitkään aikojen kääntyvän pian paremmaksi. Näin ei kuitenkaan ole käymässä vielä seuraavan vuoden aikana, sillä firma on katsonut kristallipalloonsa ja todennut, ettei tilivuosi 2016 tule menemään aivan toivotulla tavalla.

Aiemmin Nintendo arveli saavuttavansa 35 miljardin jenin tuotot, mutta uusi arvio leikkaa tästä pois vaatimattomasti puolet. Tämänhetkinen arvio tilivuoden tuotoista on siis 17 miljardia jeniä. Viime vuonna Nintendo takoi 41,8 miljardin jenin voitot. Myös liikevaihtotavoitetta on viilattu alaspäin 570 miljardista jenistä 500 miljardiin jeniin.

Suurin muutos ennusteeseen tulee käsikonsolipuolelta. Aiemmin Nintendo arveli myyvänsä tämän vuoden aikana 7,6 miljoonaan 3DS-konsolia. Tästä tavoitteesta on nyt luovuttu ja uusi ennuste on 6,6 miljoonaa 3DS-konsolia. Wii U -myyntien odotetaan pysyvän aiemman ennusteen mukaisessa 3,4 miljoonassa laitteessa. Jännittävästi Nintendo odottaa pelien myyvän entistä paremmin, sillä Wii U -pelimyyntiennustetta hilattiin ylöspäin 27 miljoonaan peliin aiemmasta 23 miljoonan pelin ennusteesta.

Lähde: Gamesindustry

Lisätietoja: www.nintendo.com

Lisää aiheesta

Nintendo vaarassa sortua karmivaan virheeseen

Nintendo-pomo lupaa nintendomaisia voittoja

Nintendon tuloksesta suli melkein kolmannes