Uusimmat

Nintendo on myynyt yli 1,5 miljoonaa Switch-konsolia – Euroopan osuus noin 360 000

15.03.2017 13:35 Muropaketin toimitus

Nintendo on myynyt yli 1,5 miljoonaa Switch-konsolia reilun viikon aikana.

Konsoleista noin 500 000 on myyty Yhdysvalloissa ja 360 000 Japanissa, raportoi Polygon. Luvut ovat alun perin peräisin japanilaiselta, pelaamiseen keskittyvältä Famitsu-julkaisulta. Myyntitilastojen mukaan Euroopassa Switch-konsoleita on myyty suurin piirtein sama määrä kuin Japanissa.

Lukemien perusteella Switch on myynyt Yhdysvalloissa paremmin kuin Nintendo Wii, mikäli vertaillaan konsoleiden julkaisun jälkeisen viikon myyntitilastoja. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, pysyykö Switch Wiin edellä myös tulevaisuudessa.

Polygonin haastatteleman SuperData-yhtiön Joost van Dreunenin mukaan Switch tulee tarvitsemaan lisää The Legend of Zelda: Breath of the Wildin kaltaisia hittejä, mikäli se haluaa säilyttää suosionsa. Nintendo on kertonut pyrkivänsä myymään kaksi miljoonaa Switchiä maaliskuun loppuun mennessä.

Nintendo Switch
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat