Uusimmat

Nintendo pulassa – yli 10 miljoonaa Switchiä haavoittuvaisena uudelle hakkeroinnille

26.04.2018 12:09 Teemu Purhonen

Nintendo Switchin haavoittuvuuksia hyväkseen käyttävä hakkerointi mahdollistaa omien ohjelmien käytön.

Nintendo Switch hakkeroitiin viime helmikuussa niin, että sillä pystyi käyttämään linux-käyttöjärjestelmää. Eurogamer-julkaisu osaa kertoa, että tällä viikolla on tullut julkisuuteen kaksi erilaista tapaa käyttää hyväksi Switchin haavoittuvaisuuksia. Niiden avulla voi päästä käsiksi konsolin käyttöjärjestelmään.

Nintendo ei voi korjata tilannetta julkaisematta Switchistä uutta versiota, sillä haavoittuvaisuudet ovat konsolin rautapuolella. Ainakin 14 miljoonaa Switchiä on tällä hetkellä hakkeroitavissa.

Kun konsoli on hakkeroitu, ei sitä voi havaita millään ohjelmistolla. Sen avulla voi ajaa omia appeja ja käyttää kosketusnäyttöä tukevaa linux-käyttöjärjestelmää.

Nintendon viimeisin Switchin firmware-päivitys vihjaisi siihen, että se olisi harkitsemassa uuden konsolimallin julkaisua.

Teemu Purhonen

”Muropaketin kannet aukesivat edessäni vuonna 2017, josta lähtien olen nauttinut työskentelystä pelipuolen piinkovien ammattilaisten kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut Mikrobitin lisäksi myös musiikkimedioihin, kuten Sueen, Rumbaan ja Nuorgamiin. Rakastan scifiä ja indie-pelejä, ja palvon Iain M. Banksia ja Disco Elysiumia. Muropaketin ulkopuoliseen elämääni kuuluu tinnituksen lihottaminen täydellistä äänitaajuutta etsiessä.”

Muropaketin uusimmat