Uusimmat

Nintendo sulkee kauppoja, joten tubettaja osti kaikki 3DS- ja Wii U -pelit – Näin paljon tuli hinnaksi

20.03.2023 13:55 Muropaketin toimitus

Nintendon pelikaupat sulkeutuvat pian kahdella konsolilla, joten yksi tubettaja päätti ostaa niiden pelit vielä kun voi.

Nintendon 3DS-käsikonsolille ja Wii U:lle ei enää huhtikuussa voi ostaa digitaalisia pelejä, sillä pelijätti on päättänyt sulkea näiden alustojen digitaaliset pelikaupat. Uutisoimme jo aiemmin, että tämä harmittaa paitsi pelaajia, myös pelihistorian säilömiseen omistautuneita tutkijoita ja harrastajia.

Nyt Kotaku kertoo, että tubettaja The Completionist on herättänyt huomiota melkoisella tempauksella. Hän on vajaan vuoden aikana ostanut konsolien digitaalisista kaupoista jokaisen tarjolla olevan pelin.

Järjetön temppu tarkoitti, että The Completionist osti kaikkiaan 866 Wii U:n julkaisua ja 1 547 3DS:n julkaisua. Lukuihin on laskettu mukaan kokonaisten pelien lisäksi myös esimerkiksi laajennukset.

Hintalappu oli tietysti melkoinen. The Completionist maksoi ostoksistaan 22 791 dollaria, mikä tekee 21 453 euroa.

Ideana tubettajalla on lahjoittaa pelikokoelmansa Video Game History Foundationille, joka on erikoistunut pelien säilyttämiseen. Kotaku tosin huomauttaa, että VGHF on perinteisesti keskittynyt vain fyysisen median säilyttämiseen, eikä digitaalisten peliostosten säilyttäminen ole välttämättä aivan yksioikoinen juttu.

Alta näet The Completionistin videon Nintendo-tempauksesta.