Uusimmat

Nintendo vahvisti: Mario on kuin onkin putkimies

05.03.2018 21:12 Muropaketin toimitus

Nintendo yritti epäonnistuneesti viedä Marion pois putkimiehen hommista, mutta päätti palauttaa viiksiniekan vanhaan työhönsä.

Nintendo päivitti viime syyskuussa sen japanilaisen verkkosivun aivan uudella Marion biografialla. Siinä vihjattiin, ettei tämä ikoninen putkimies ole enää putkimies. Nyt Nintendo on kääntänyt kelkkansa asian tiimoilta.

“Mario tekee kaikkea siistiä, oli kyse sitten tenniksestä tai pesäpallosta, jalkapallosta tai autokilpailuista. Kauan aikaa sitten hän on ilmeisesti työskennellyt myös putkimiehenä”, kertoi Marion biografia syyskuussa.

Biografiaa on muokattu sellaiseksi, että nyt se kertoo Marion “työskentelevän putkimiehenä, tosin hän ei ole rajoittunut ainostaan siihen alaan.”

Joten hurraa, pelaajien lapsuus on pelastettu – ainakin siihen saakka, kunnes Nintendo päättää muovata Marion brändin uuteen uskoon jälleen kerran.

Muropaketin uusimmat