Nintendon uusi DSi-konsoli julkaistaan Suomessakin
Nintendon uusi käsikonsoli Nintendo DSi saapuu Suomen kauppoihin 3. huhtikuuta. Uusi konsoli tuo muassaan personoitavuutta, nettiselaimen, musiikkisoittimen ja digitaalikameran. Konsoliin voi myös ladata uutta sisältöä netin kautta. Lisäksi konsolin näytöt ovat aiempaa suurempia, silti laite on DS-sarjan pienin ja kevyin.
Nintendo DSi:stä julkaistaan mattapintaiset musta ja valkoinen versio.
Nintendo DS -pelien kaveriksi on mahdollista ladata Nintendon latauspalvelusta DSiWare-pelejä suoraan konsoliin. DSiWare-palvelusta voi ladata heti alkuun vaikkapa ilmaisen internet-selaimen. Seuraavien kuukausien aikana Nintendo-pisteillä voi ostella vaikkapa sarjakuvapiirto/animaatiosovelluksen sekä WarioWare-pelin, jossa hyödynnetään kameroiden liikkeentunnistusta. Ladattu sisältö tallentuu suoraan Nintendo DSi:n sisäiseen muistiin.
Konsolissa on kaksi kameraa, yksi sisäpuolella ja toinen kannessa. Kamerat tunnistavat tarkasti kasvojen piirteet ja pelaajan liikkeitä. Kameraominaisuuksia voidaan käyttää myös niitä tukevissa peleissä.
Konsolille tallentuneita valokuvia voi jakaa langattomasti tai myös siirtää SD-muistikortille.
Nintendo kehuu konsolin äänentoistominaisuuksien ja äänenlaadun olevan samaten entistä paremmat. Sisäänrakennetun musiikkisoittimen ansiosta käyttäjä voi kuunnella SD-muistikortille tallennettuja AAC-musiikkitiedostoja ja muokata musiikin nopeutta, korkeutta sekä lisätä ääniefektejä musiikin päälle. Konsolin mikrofonin ansiosta ääntä voi myös tallentaa.
Japanissa jo aikaa sitten julkaistu konsoli saapuu suomalaisten kauppojen hyllyille 3.4.2009. Laitteen hinta ei ole vielä tiedossa.
Lisätietoja: http://www.nintendo.fi
Lue myös
Juhlista The Lost and the Damnedin julkaisua huiseilla kuvilla
Microsoft: punavalot ovat taaksejäänyttä elämää