Uusimmat

Nips, naps. The Order: 1886:n nännit ja penikset saksittiin Japanissa

15.04.2015 12:00 Juho Anttila

Japani on jännä vastakohtien maa. Toisaalta nousevan auringon maasta tulee ajoittain mitä hämmentävintä ja härskeintäkin materiaalia, mutta samanaikaisesti nännin vilahdus ja ruudulla heilahtava pippeli saattavat olla liikaa. Näin kävi myös PlayStation 4:n lähinnä grafiikkademoksi kelpaavalle The Order: 1886 -seikkailulle.

The Order: 1886 on siitä erikoinen peli, että rintavarustuksen lisäksi siinä näytetään myös miehisiä sukuelimiä. Toki kohtauksessa, johon ne kontekstuaalisesti kuuluvatkin ja vieläpä suhteellisen hyvällä maulla. Japanilaiset pelaajat joutuvat jatkossakin etsimään moisia erikoisuuksia internetistä, sllä The Order: 1886:n japsiversiossa mainittu bordelliin sijoittuva kohtaus on leikattu sellaiseen kuntoon, ettei pelaajan mieli pääse järkyttymään peniksistä tai nänneistä.

Viimeksi mainitut ruumiinosat on muuten poistettu pelistä kokonaan, mikä saa jotkut alastomuutta sisältävät kohtaukset vaikuttamaan lievästi sanottuna mielenkiintoisilta. No, ehkäpä The Order: 1886:n turmiollinen sisältö joutikin tulla pätkityksi, sillä johonkinhan se raja on vedettävä, vaikka kuinka oltaisiin Japanissa.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Take-Two on käärmeissään australialaisten kauppojen GTA V -sensuurista

The Sims 4 on kielletty lapsilta – ainakin Venäjällä

South Park joutui sensuurin hampaisiin Euroopassa