Uusimmat

Nykypäivän pelimusiikit: mukavaa taustasoljuntaa ilman hittibiisejä?

31.10.2011 17:30 Jukka O. Kauppinen

Nykyajan pelimusiikkien laadusta keskustellaan tasaiseen tahtiin kommenteissa ja foorumeilla. Eihän entispäivän säveltäjien laadukasta jälkeä voi dissata, mutta upeaa jälkeä syntyy myös nykysäveltäjien käsistä. On kuitenkin harmi, että pelien musiikkivaatimukset ovat muuttuneet vuosien mittaan hurjasti.

Kontrasti kulminoitui viime perjantain ja tämän maanantain musiikillisiin kokemuksiin.

Olin perjantaina soittamassa demosceneklubilla ja soittelin yleisölle muun muassa C-64:n SID-musia sekä alkuperäisinä että uudelleensovitettuina versioina. Siegelind ja Grandmaster Dr. C soittivat tuoreempaa pelimusaa, niin Amigalta, PC:ltä kuin muidenkin alustojen peleistä. Pelimusa oli toki vain osa ohjelmaa ja demojakin riitti runsaasti.

Ja voi että oli hyviä biisejä. Kappaleita, jotka toimivat irrallaankin. Biisejä, joita pystyi jopa tanssimaan. Jotka saivat jammaamaan.

Tänään Spotify-musiikkipalveluun ilmestyi Batman: Arkham City -pelin soundtrack. Voi pojat! Ajattelin, että nyt tulee hienoa musaa työpäivän taustalle. Ja kyllä, osittain näin. Mutta nimenomaan taustamusaa. Ei mitään sellaista, joka jäisi korvamadoksi tai jonka kuullessaan sormien tanssi näppäimistöllä hidastuisi, kun musiikki nousee etualalle.

Useamman läpikuuntelun jälkeen yksikään biiseistä ei tuntunut oikeastaan miltään. Ne olivat vain pelin tapahtumien, kohtausten ja välivideoiden taustamusaa. Orkestraalisia ja dramaattisiakin kappaleita, jotka eivät kuitenkaan saa itse pelissä nousta liian eteen pelaajaa häiritsemään.

Mikä on surullista. Pelimusa ei saa puraista. Se ei saa olla hittibiisi, joka jää soimaan tai jota jää kuuntelemaan alkuruutuun silmät kiinni.

Onko Teillä, hyvät lukijat, joko eriäviä tai samankaltaisia näkemyksiä?

Onko Teille mielessänne esimerkkejä hyvistä ja purevista pelibiiseistä, vaikkapa viimeisen viiden viime vuoden ajalta?

Verratkaapa:

vs

Lisää aiheesta

Batman Arkham City (PC, PS3, Xbox 360)

Batman: Arkham City lähtee peliin vähän erilaisista asetelmista. Se ei enää pääse yllättämään ketään, sillä sen kehittänyt Rocksteady ei ole enää uusi tulokas, eikä pelikään iske puskista, vaan on vuoden odotetuimpia pelejä. Kakkospelin krapulasta ei kuitenkaan ole tietoakaan.

Lue myös

Blizzard tiukkana DOTA-tavaramerkistä

Gears of War -kurkkumikrofoni – murise kuin Marcus Fenix

Pelaa ilmaista Suunnistussimulaattoria

Tasoloikkasankarin riemastuttava paluu – ennakossa Rayman Origins