Uusimmat

Oculus Riftin julkaisu tämän vuoden aikana vaikuttaa epätodennäköiseltä

26.04.2015 14:33 Juho Anttila

Kuluvasta vuodesta uumoiltiin vihdoin virtuaalitodellisuuden todellisen esiinmarssin aikakautta. Yritys jos toinenkin upottaakin miljoonan toisensa perään omien laitteidensa kehittämiseksi. Näyttää kuitenkin siltä, että valtaosa julkaisuista lipsahtaa ensi vuoden puolelle. Niin on käymässä myös Oculus Riftille.

Oculus Riftiä kehittävän Oculusin omistavan Facebookin talousjohtaja David Wehner on kertonut sijoittajille suunnatussa puheenvuorossaan, että Oculus Rift on vielä hyvin vahvasti kehitysvaiheessa. Suuren mittakaavan laitetoimituksia on turha odottaa vielä hyvään aikaan, joskaan Wehner ei sulkenut pois mahdollisuutta sille, että laite tulisi saataville pienemmälle porukalle suunnattuna julkaisuna.

Ensi vuoden puolella markkinoilla tuleekin olemaan varsin ruuhkaista. Valven HTC Vive -lasit julkaistaan jo tämän vuoden puolella. Sen sijaan Sonyn Morpheus ja Samsungin Gear VR tulevat kuluttajien näppien ulottuville näillä näkymin vuonna 2016.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Odottaako virtuaalitodellisuutta digiverinen formaattisota?

Kumpi oli ensin: täydennetty todellisuus munassa vai kanassa?

Pahvivirtuaalitodellisuus on siistimpää kuin pahviskanneri