Uusimmat

Oculus Riftin tulevaisuus on mobiili

14.11.2013 11:00 Juho Anttila

Oculus Rift -virtuaalilasit keräävät hetki hetkeltä enemmän kiinnostusta. Ehkä jo ensi vuonna nähtävä laite lupaa kuluttajahintaista, laadukasta kolmiulotteista virtuaalitodellisuuskokemusta. Kun jo prototyyppi hämmästyttää, mihin mahtaakaan lopullinen laite venyä?

TechRadar haastatteli laitteen keksijää, vasta 21-vuotiasta Palmer Luckey:a. Nuorella miehellä olikin mielenkiintoista kerrottavaa sekä Oculus Riftin nykytilanteesta että sen tulevaisuudesta. Luckey muun muassa kertoo, että prototyypin monille aiheuttamasta pahoinvoinnista on jo osittain päästy eroon paremman tekniikan myötä.

Erityisen mielenkiintoista on kuitenkin se, minkälaisena Luckey näkee Oculus Riftin tulevaisuuden. Kuten aiemmin on Domessakin uutisoitu, Oculus Riftiä ei kehitetä konsoleille. Syy tähän on yksinkertainen: konsolirauta kehittyy liian hitaasti. Oculus Riftiä ei tahdota tuoda laitteille, jonka tehot pysyvät samoina seuraavat kymmenen vuotta.

”Konsolit eivät pysty siihen mitä haluamme toteuttaa,” Luckey kertoo.

”Yleisin ongelma on, että julkaistujen konsolien raudat pysyvät samana pitkään.”

“Katsokaa minkälaisia PC:t olivat kahdeksan vuotta sitten. Tällä kuluneella ajalla PC:t ovat keränneet itselleen suuria etuja ja mahdollisuuksia. Nyt katsokaa vuorostanne nykypäivän virtuaalitodellisuuslaitteita. Uskon, että seuraava teknologinen hyppy neljän tai viiden vuoden sisällä on todella valtava, ja sillä ajalla virtuaalitodellisuus on muodostunut suureksi jutuksi. Sellainen vaatii yli 60 FPS:n nopeaa korkearesoluutioista 3D-renderöintiä.”

Vielä heinäkuussa Oculus VR:n toimitusjohtaja Brendan Iribe kommentoi virtuaalilasien saavan julkaisunsa myös konsoleille.

Sen sijaan Oculus Riftiä kehitetään tietokoneiden lisäksi mobiililaitteille. Moni on suhtautunut tähän vielä epäillen, koska nykyisten mobiililaitteiden suorituskyky tuskin riittää uskottavaan 3D-kokemukseen. Laitteet kuitenkin kehittyvät huimaa vauhtia eikä todennäköisesti kestä montaa vuotta, kun markkinoilla on jo mobiililaitteita, jotka haastavat suorituskyvyllään PlayStation 4:n ja Xbox Onen kaltaiset uudet konsolit.

Palmer Luckey toteaa, että tulevaisuudessa Oculus Rift voi itsessään pitää sisällään pelikelpoista mobiilirautaa. Näin virtuaalitodellisuuslasit suoriutuisivat kuvan näyttämisen lisäksi myös sen tuottamisesta toimien itsenäisenä pelilaitteena. Uuden mobiiliteknologian keveys ja pieni koko mahdollistaa tämän ilman, että lasien paino ja koko kasvavat liian suuriksi.

Oculus Rift kuulostaa hetki hetkeltä kiehtovammalta. Markkinoiden ehkä lupaavimmasta oheislaitteesta saattaa tulevaisuudessa muotoutua itsenäinen pelikonsoli, joka haastaa vanhat tekijät. Matkassa on toki vielä monta mutkaa, mutta suunta näyttää perin lupaavalta.

Lähde: TechRadar

Teksti: Juho Anttila ja Teemu Viemerö

Lisää aiheesta

Huhut höpöä – Oculus Riftistä tulossa vain yksi versio

Oculus Riftiä ei kehitetä konsoleille

Tuleeko virtuaalitodellisuudesta lopultakin totta? Dome testaa!