Uusimmat

Old Republicia pelataan kuusi tuntia kerrallaan

04.03.2012 18:30 Jouni Mäki-Panula

Star Wars: The Old Republicin keskimääräinen pelisessio kestää neljästä kuuteen tuntia. Siis keskimääräinen. Näin väittää Old Republicista vastaavan BioWare Austinin johtaja Greg Zeschuk, joka on henkilökohtaisesti kokenut pelin koukuttavuuden.

”Pelaajien sessiot ovat mielettömiä”, aloitti Zeschuk.

”Tästä voimme päätellä, että olemme onnistuneet saavuttamaan ”vielä yksi tehtävä, vielä yksi juttu” -fiiliksen. Huomaan itsekin tekeväni sitä jatkuvasti. Se vain imaisee takaisin mukaansa.”

Viikonpäivistä sunnuntai on puolestaan aktiivisin, kun pelaajat ovat kotosalla. Arkisin ruuhkahuippu osuu Euroopan aikaa iltoihin, kun Euroopassa ollaan kotona ja Yhdysvaltain itärannikolla töistä on alettu palata, vaikka länsirannikolla ollaankin vielä sorvin ääressä. Kun Eurooppa nukahtaa, on Pohjois-Amerikassa täysi tohina päällä.

Lähde: Star Wars: The Old Republic Players Average At Least Four Hours Per Session, Love Sundays.

Lisää aiheesta

BioWare vihjaa Old Republicin päivityksistä

BioWaren käsikirjoittaja ärsytti itkupillit liikkeelle

Star Wars: The Old Republic (PC)

Lue myös

King Arthur II: The Role-playing Wargame (PC)

Mechiräime Hawken näyttää aina vain maukkaammalta

Rakkaudella, John Romero: pelilegendan nuoruuden fanikirje peli-idolilleen

Syndicate (PC, PS3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat