Uusimmat

Onko EA uuden PR-skandaalin edessä: EA Louse avautuu BioWare Mythicistä ja Old Republicista

13.10.2010 17:01 Jukka O. Kauppinen

Muistatteko vuonna 2004 tapahtuneen massiivisen pelialaskandaalin, jossa EA Spouse -nimellä liikkuneen EA:n loppuun ajetun työntekijän puolison ansiosta koko pelibisnes joutui katsomaan peiliin ja muuttamaan käytäntöjään? EA Spousen paljastuksista alkaneesta tapahtumasarjasta oli paljon positiivisia seurauksia. Miten käy tällä kertaa? EA Louse -nimeä käyttävä EA:n työntekijä näet avautuu ankarasti työnantajaksa, pian entisen sellaisen, toimintatavoista.

EA Lousen mukaan EA:n mukaantulo entisen Mythic Entertainmentin eli nykyisen BioWare Mythicin kuvioihin on pilannut niin firman kuviot kuin Warhammer Onlinen tulevaisuuden.

”Mythic on kuolemassa. Mutta vaikka me emme sitä aiheuttaneet, me joudumme kärsimään.”

Koko syytösteksti kannattaa lukea ajatuksella läpi, mutta EA Lousen kertoman mukaan firmassa on muun muassa aivan liikaa jees-miehiä, jotka vain nuoleskelevat  ylempien pomojen kenkiä. Johtoportaassa tehdään älyttömiä päätöksiä, jotka pakotetaan tuotantoon, ilman mitään järjellisiä perusteita. Vastuussa olleet henkilöt syyttelevät muita omista epäonnistumisistaan ja turhat välipomot vain laskevat aikaa seuraavaan lomaansa.

Louse paukuttaa sanan säiläänsä melkeinpä jokaisen Mythicin ison pomon suuntaan ja ynnää:

”Mitä yhteistä heillä on? Kaikki se epäonnistuivat pahoin Warhammerin suhteen. Kaikki heistä ovat uuden BioWare Mythicin johdossa, kun taas me muut olemme saamassa kenkää. Kuinka he pystyvät nukkumaan yönsä? He vain pyörivät ympyrää, syyttelevat pois potkittua Mark Jacobsia ja jakavat hänen bonuksensa keskenään.”

Ja…

”Entäpä BioWare? Old Republic? Se tulee olemaan yksi suurimmista epäonnistumisista EA:n MMO-pelien historiikissa. Ehkäpä saman luokan virhe kuin Sims Online aikoinaan.”

”Old Republiciin on upotettu jo 300 miljoonaa. Ja mistä he sitten ovatkaan ylpeimpiä? Äänistä. Hahmojen puheesta. Loput pelistä on roskaa. EA tietää sen, George Lucas tietää sen. He ovat paniikissa, joten suurin osa Mythicin väestä on kannibalisoitu BioWaren Austiniin tekemään Old Republicia, koska sen julkaisua ei voi siirtää millään hinnalla.”

Kommentaari on kovaa, mutta sinänsä ei millään tavalla yllättävää. Tosimaailman bisnestä ja pelitaloja pitkään seuranneena on helppo todeta, että oli kyse sitten pelifirmasta tai minkä tahansa alan suuremmasta yrityksestä, on sen väliporras täynnä kyvyttömiä kahvikuppipomoja. Usein työt tulevat tehdyksi pomoista huolimatta, eikä heidän avullaan, mikä on kovin valitettavaa.

Pelitalojen kaltaisissa organisaatioissa ylemmät pomot voivat kuitenkin tehdä pöljiä päätöksiä ja tunkea ne väkisin muiden kurkuista, minkä myötä useampikin peli on kärsinyt pahoin, jopa pilattu. Eikä tämäkään ole millään tapaa ainutkertaista EA:n tai Mythicin suhteen.

Sinänsä EA Louse ei jaa suuria paljastuksia pelialan salaisista käytännöistä, mutta kommentaari Old Republicista, uudesta Ultimasta, Warhammerin ja BioWare Mythicin tilanteesta ovat kiintoisia, jos kirjoittaja kerran on oikeasti Mythicin väkeä.

Lue juttu: Why Warhammer Failed

 

EA Spouse

eDomessa 18.11.2004

Pelialan työtunnit ja viihtyvyys ovat olleet viime aikoina vahvasti valokiilassa, etenkin ns. ”EA-puolison” julkaiseman verkkoartikkelin jälkeen. Electronic Artsilla työskentelevän henkilön puoliso kertoo artikkelissaan, miten hänen miehensä on pakotettu tekemään töitä seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan – ilman ylityökorvauksia tai vastaavaa lomaa projektin jälkeen. Hyvin tehdyn työviikon jälkeen puoliso pääsee lauantaina kotiin rentoutumaan jo niinkin aikaisin kuin 1830.

Artikkeli on synnyttänyt runsaasti keskustelua ja uusia paljastuksia, niin anonyymisti kuin nimelläkin. Erityisesti EA on saanut paljon rapaa niskaansa, mutta muutkin pelitalot ovat saaneet osansa riistosyytöksistä.

International Game Developers Association julkaisikin aiheesta avoimen kirjeen, jossa järjestön vetäjät kommentoivat asiaa molemmilta puolilta.

”On tärkeää huomata, että huonot työolosuhteet johtuvat usein pelialan merkittävistä muutosvaiheista. Toisaalta myös pelintekijät altistavat itsensä liian usein äärimmäisille työolosuhteille. Macho-imagolla yritetään liian usein todistaa omaa tärkeyttä ja kyvykkyyttä.”

EA:n työtunnit ja ylityötuntien maksamattomuus on jo johtanut laajan mittakaavan oikeuskäsittelyn valmisteluun, jonka seurauksia tarkkaillaan varmasti yhdessä jos toisessakin pelitalossa. Pitkällä tähtäimellä tämä voi johtaa alan hienoiseen tervehtymiseen ja järkeentymiseen. IGDA muistuttaa, että on myös sellaisia pelitaloja, jotka panostavat voimakkaasti työolosuhteiden viihtyvyyteen ja järkeviin työtunteihin – ja luovat silti ensiluokkaisia pelejä. Näitä ovat muun muassa , , , , ja .

”Nämä ja muut fiksut yhtiöt tietävät, että hyvä elämänlaatu johtaa tuottavampiin ja luovempiin työntekijöihin, jotka edelleen tekevät parempia pelejä – ja pysyvät pelialalla jakaen kokemuksensa ja innostuksensa uusien tulokkaiden kesken.”

”On valitettavan ironista, että ne jotka tähtäävät menestykseen hinnalla millä hyvänsä eivät ymmärrä, että järkevä ja inhimillinen henkilöstöhallinto ja pelien tuotantomenetelmät vievät heidät tavoitteeseensa nopeammin ja luotettavammin.”

Pelibisnes, vaikka sitä toisin voisikin hätäisesti kuvitella, ei ole hupia vaan loppujen lopuksi raakaa bisnestä ahdistavien aikataulujen puitteissa. Alalla on nähty myös Suomessa burnoutteja ja hermoromahduksista johtuneita sairaslomia, vaikkakin täkäläisten pienten studioiden ilmapiiri onkin aivan toista kuin suurimpien kustantajien studiokomplekseissa.

eDomessa 25.2.2005

Electronic Artsin kalifornialaiset työntekijät ovat nostaneet joukkokanteen työnantajaansa kohtaan, syynä maksamattomat ylityöt.

EA on ollut viimeisten muutaman kuukauden ajan tikku pelialan silmässä, sillä yhtiön työntekijät ovat valittaneet kovaan ääneen kohteluaan ja sitä, miten EA pakottaa heidät palkattomiin ylitöihin. Erään EA-työläisen puolison kirjoitus sai aikaan todellisen hyökyaallon, jossa muutkin pelialan henkilöt kertoivat kulissien takaisesta todellisuudesta.

Yhtiötä vastaan onkin nyt nostettu jo toinen joukkokanne, jossa sen työläiset vaativat palkkaa maksamattomista ylitöistä, korvauksia ja sakkoja yhtiölle.

EA:n keräämä negatiivinen myrsky on sittemmin synnyttänyt ainakin hienoisen muutospyrkimyksen yhtiön toimintaperiaatteissa, sillä ongelma on tiedostettu jo firman korkeammilla portaillakin. EA:n henkilöstöpäällikkö Rusty Reuff myönsikin, että ”vaikka en pidäkään siitä mitä julkisuudessa puhutaan yhtiöstämme ja alasta ylipäätään, niin minun täytyy myöntää että puheissa on perää.”

”Ala muuttuu kovemmaksi, tehtävät ovat vaikeampia ja niistä suoriutumiseen vaadittavat työtunnit ovat pitkiä. Emme ole vielä saaneet selvitettyä miten pystyisimme minimoimaan loppurutistukset ja helpottamaan tuotantoprosessia. Nämä ovat asioita, jotka meidän täytyy korjata.”

Lue myös: http://ea-spouse.livejournal.com/

Lue myös

Arvostelu: Enslaved: Odyssey to the West (PS3, Xbox 360)

PS3-piraatit jäivät ilman Medal of Honoria

Satzuma Missile Launcher tuhoaa kotona, toimistossa ja puutarhassa

World of Warcraft sai viiden gigatavun välipäivityksen