Uusimmat

OnLive avautui Suomessa – aivan uusi tapa pelata

30.10.2014 09:00 Jukka O. Kauppinen

Amerikan mantereella ja Iso-Britanniassa jo muutaman vuoden käytössä ollut pelien striimauspalvelu Onlive avautui tänä aamuna, tällä nimenomaisella minuutilla myös Suomessa ja muualla Pohjoismaissa. Onlive on uudenlainen pelipalvelu, jossa videopelejä ei tarvitse asentaa lainkaan tietokoneelle tai konsolille, vaan pelit striimataan interaktiivisena videodatana internet-yhteyden yli.

Pelien striimaus on ollut vahvasti yleistymään päin viimeisen kahden vuoden aikana. Alkujaan neljä vuotta sitten lanseerattu Onlive on jo kertaalleen tehty uusiksi, ja palvelu aloitti käytännössä uudelleen aiemmin tänä vuonna, täysin uusiksi tehtynä. Sekä Sony että Microsoft ovat myös leikitelleet vahvasti striimauspalvelujen kanssa. Sony osti jo aikaa sitten vastaavaa striimausteknologiaa kehittäneen Gaikain, ja esimerkiksi retrokonsolien ”emulaatiota” aiotaan tarjota jossain vaiheessa uusille Pleikkareille. Eli sen sijaan että PS4 tukisi PS1/PS2/PS3-pelejä, niin niitä voidaankin striimata vastaavalla interaktiivisena videodatana. Myös PS4:n tiistaina julkaistun päivityksen pelikaverien kutsujärjestelmä toimii vastaavalla videostriimauksella.

OnLive saapuukin näin tuoreelle mutta jo hieman koetellulle pelikentälle. Yhtiön uuden teknologian suuri oivallus on kuitenkin tehdä videopelien striimauspelaamisesta tehopelikoneita täydentävä, laitteistoriippumattomasti toimiva kokemus. Vaikka OnLive toimii myös tehokkaimmilla PC-pelikoneilla, tarjoaa se periaatteessa identtisen pelikokemuksen myös tavanomaisilla toimistoläppäreillä, tableteilla, Android-minikonsoleilla tai tuetuilla älytelkkareilla. Alustalla ei ole väliä, kun tarvitaan ainoastaan sopiva peliohjain ja laite, joka pystyy toistamaan internetistä saapuvaa videokuvaa. Ja tietenkin sen verran nopeaa kaistaa ylöspäin, että pelaajan komennot kipittävät tarpeeksi nopeasti OnLiven palvelimille.

 

JOK ja Pelaajan Ville kommentoivat, V2.fi:n Manu kuvasi.

OnLiven haaste onkin tarjota ennen kaikkea hyvät pelipalvelimet nopean ja mahdollisimman viiveettömän internet-yhteyden päässä. Yhtiö aloittaakin Euroopan valloituksen Britannian jälkeen nimenomaan Pohjoismaista, kiitos meikäläisten pelottoman ja innokkaan suhtautumisen pelaamiseen ja tekniikkana ylipäätään, sekä hyvien internet-yhteyksien.

OnLiven hinnoittelu Suomessa:

  • CloudLift-palvelu 5,95 euroa / kk
  • PlayPack-palvelu 7,95 euroa / kk
  • OnLive Games Bundle –yhteispaketti 9,.99 euroa / kk

PlayPack sisältää noin 250 uutta ja vanhaa PC-peliä sekä Sega Megadrive –konsolille julkaistuja retropelejä. Kaikkia näitä voi pelata vapaasti kuukausimaksulla. CloudLift-palvelu yhdistää pelaajan Steam-kirjaston OnLive-kirjastoon niin, että tuettuja Steamistä jo kertaalleen ostettuja pelejä voi pelata OnLiven kautta. Pelit tallentavat pilveen siten, että PC:llä (tai Linux/Macillä) ja OnLivessä pelatut pelit käyttävät synkkaavat samoja tallennuksia, pistetilastoja ja niin edelleen. Games Bundle sisältää sekä PlayPackin pelit että CloudLiftin.

OnLive tarjoaa myös ilmaisen testijakson kiinnostuneille kokeilijoille.

Ja jos striimattujen pelien toimivuus epäilyttää, niin uskokaa pois. Yllättävän hyvin se toimii. Skeptikkokin hämmästyi. Lagi on yllättävän pieni, joskin joissakin peleissä selvästi havaittava. Nopeissa toimintapeleissä toki selvästi pahempi kuin rauhallisemmissa seikkailuissa. Viiveeseen joko tottuu tai ei totu, riippuen niin pelaajasta kuin pelistä. Lagi tuntui selvästi pienemmältä, kun fps/3ps-pelejä testasi PC:llä hiirellä ja näppäimistöllä pad-ohjaimen sijaan.

Lisätietoja: http://games.onlive.com/

 

Lisää aiheesta

E3dome: pelien striimauspalvelu OnLive polkaistiin käyntiin 

Lisää pantettiriitoja – myös Gaikai oikeuteen 

Miten Onlive-pelipalvelu toimii Suomesta käsin? 

Striimauspalvelu OnLive laajentaa myös Suomeen