Uusimmat

Osallistu mörkömäiseen pelisuunnittelukilpailuun

10.02.2014 15:35 Jukka O. Kauppinen

Jyväskyläläinen peliosuuskunta Expa järjestää yhdessä Mörkömaa-luontomatkailualueen kanssa pelisuunnittelukilpailun, jonka lopullinen tavoite on suunnitella Mörkömaa-aiheinen peli. Pelin kohderyhmänä ovat Mörkömaan kävijät, eli lapset ja nuoret.

Pelisuunnittelukilpailun tavoitteena on löytää peli-idea, joka tuo esiin suomalaista luontoa peliympäristönä ja hyödyntää Mörkömaan tarinaa ja teemoja. Pelisuunnittelukilpailu on myös uudenlainen tapa lähestyä maaseudun kehittämistä.

Kilpailussa saatujen ideoiden pohjalta on tarkoitus jatkaa pelikonseptin jalostamista ja kehittämistä. Kilpailussa on kaksi kategoriaa, alle 18-vuotiaille sekä yli 18-vuotiaille, ja kummankin kategorian paras idea palkitaan iPadillä. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa sekä yksin että ryhmässä.

Karstulan Kirkkovuoren luontomatkailualueelle suunnitteilla oleva Mörkömaa haluaa tehdä tunnetuksi suomalaisen metsäluonnon ainutlaatuisuutta sekä kannustaa lapsia ja nuoria ulkoilemaan.

Kilpailun järjestävä Peliosuuskunta Expa on peliyritys, osuuskunta ja avoin yhteisö kaikille pelialasta kiinnostuneille. Expan tarkoitus on edistää pelialaa Jyväskylän ja Keski-Suomen alueella.

Kilpailuaika on 1.2 – 31.3.2014, ja voittajille ilmoitetaan viimeistään 30.4. mennessä henkilökohtaisesti.

Lisätietoja: www.mörkömaa.com

Lisätietoja: www.facebook.com/Morkomaa

Muropaketin uusimmat