Uusimmat

Ovatko kasaripikselit palaamassa muotiin?

24.05.2010 16:35 Jukka O. Kauppinen

Esihistorialliset pelit näyttävät nykyään niin kovin kulmikkailta ja omalla vanhahtavalla tavallaan viehättäviltä. Kun pelikoneiden resoluutiot ja näytöt olivat pieniä eikä laitteissakaan ollut hirveästi graafista vääntöä, niin olosuhteiden pakosta peligraafikot tekivät omantyylistään pikselitaidetta. Wanhat pixelit ovat kuitenkin herkistäneet viime vuosina yhä useampia graafikoita ja harrastajia.

Erityisesti brittiläinen Army of Trolls, Gary J Lucken, on nostanut pikselitaidetta uuteen kunniaan. Pelaajille Luckenin pikselivisiot lienevät tutuimpia monista eDomessakin julkaistuista kuvistaan, mutta myös Edge-lehden upeista aukeamista. Lucken on tehnyt naputellut pikseleitään myös muun muassa Disneylle, Hondalle, Wiredille, Nextlelle ja BBC:lle.

Samaan aikaan verkossa julkaistaan yhä enemmän pikselitaidetta myös harrastajien toimesta. Onpa pikselien kääntelijöille omia foorumeitakin, joissa jaetaan niin omia tuotoksia kuin neuvotaan muita tekemään mahdollisimman nättiä retrotaidetta.

Eikä pidä unohtaa pelialan vaikutusta. Vanhat pikselit ovat lämmittäneet äskettäin erityisesti Mega Man 9- ja 10 -peleissä, minkä ohella muun muassa Monkey Island -seikkailujen uusioversiot tarjoilevat uusitun grafiikan rinnalla vanhat kunnon pikselit, ihan alkuperäismuodossaan.

Evil Dead -roolipelin mockup.

Pikselien karu lumo tuntuukin tekevän mystisesti paluutaan, jos ei ihan pelimaailmaan niin kuitenkin tietokonegrafiikan ystävien pariin.

Lisätietoja:

Lue myös

Arvostelu: Red Dead Redemption (PS3, Xbox 360)

Heavy Rain pääsemässä valkokankaalle?

Nein, sanoivat saksalaiset pelibannille

Riemukkaimmat Red Dead Redemption -bugit videomuodossa