Uusimmat

Overwatchille kehitteillä kuusi karttaa, joista ainakin kolme ilmestyy tänä vuonna

26.04.2017 19:00 Muropaketin toimitus

Overwatchin pelijohtaja Jeff Kaplan on paljastanut, että pelille kehitetään parhaillaan kaikkiaan kuutta kartta. Tekeillä on hänen mukaansa myös ”muutamia muita kokeiluja”.

Overwatch-pelaajat janovat jatkuvasti lisäsisältöä peliin, ja nyt pelijohtaja Jeff Kaplan on kommentoinut uusien karttojen ilmestymistä Battle.netin foorumilla. PC Gamerin mukaan Kaplan kertoo, että pelille on kehitteillä tällä hetkellä kaikkiaan kuusi karttaa.

”Meillä on tällä hetkellä kehitteillä kolme karttaa, jotka kaikki ovat peruskarttoja ja käyneet jo läpi alustavan pelitestivaihteen”, Kaplan kertoo. ”Jokin voi tietysti aina muuttua, mutta kaikki kolme näistä tullaan näillä näkymin julkaisemaan vielä tänä vuonna.”

Lisäksi Kaplan kertoo kuitenkin, että kehitteillä on myös kolme erikoiskarttaa, jotka eivät tule kilpailulistoille. Nämä saattavat olla esimerkiksi sesonkitapahtumien karttoja, mutta Kaplan ei paljastanut tarkempia tietoja.

Erikoiskarttojen ohella Kaplan vihjaisee Overwatch-tiimillä olevan ”myös muutamia muita kokeiluja menossa”.

Overwatchissa on tällä hetkellä menossa Uprising-pelitapahtuma, joka jatkuu ensi tiistaihin, eli 2. toukokuuta asti.

Overwatch
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat