Päivä täynnä pelialaa – Illusion 2015 jatkoi onnistunutta pelitapahtumaperinnettä

17.07.2015 21:00 | Juho Anttila

Illusion 2015

Ensimmäinen kerta on pelinavaus, toinen vahvistaa konseptia ja kolmannella kierroksella voidaan jo puhua perinteestä. Illusion -pelialaseminaari pidettiin Joensuun Tiedepuistolla tänä vuonna jo kolmatta kertaa nykyisen konseptinsa mukaisena. Paikalla olikin taas kunnioitettava määrä alan vaikuttajia.

Tällä kertaa tapahtuma tiivistettiin yksipäiväiseksi, mikä ei silti vähentänyt tiukan asian määrää. Listalta kun löytyi silti peräti 11 esitystä. Ennen varsinaista seminaaria nopeimmat ehtivät hakea vauhtia edellisenä iltana pidetyn Marioke-pelikaraoken kautta.

Illusion 2015 -seminaarin kiinnostavimpiin tärppeihin voitiin laskea ainakin viime vuonnakin hienolla puheellaan säväyttänyt Ste Curran ja 20-vuotispäiviään juhliva Housemarque. Muita kiinnostavia poimintoja olivat myös muun muassa mielenkiintoisella The Masterplan -pelillään yllättänyt Sharkpunch!, Reset-scifipuzzleilun uusimmat kuulumiset ja Farhad Taherazerin esitys suomalaisesta, kovaa suosiota keränneestä Umbra-grafiikkateknologiasta.

Domenkin edustus oli jälleen paikan päällä, joten lähipäivinä luvassa on poimintoja seminaarin kiinnostavimmista esityksistä.

Lisää aiheesta

Illusion-peliseminaari valtaa jälleen kesäisen Joensuun

Rokkia, aurinkoa ja videopelejä – Juho purkaa Illusionin satoa

Illusion-seminaarissa käsiteltiin peliaiheita laidasta laitaan

Muropaketin uusimmat