Palkkatappajan ensimmäinen keikka: retromuistelussa Hitman Codename 47
Palkkatappajat eivät ole kovin mukavia kavereita eivätkä ajatuksenakaan mukava juttu. Mutta onneksi Hitman: Codename 47 oli vain leikkiä, eikä mikään palkkamurhakouluttajasimulaattori, kuten jotkut aikalaiset uskoivat.
Hitman pyrki poikkeukselliseen realismiin, mikä teki siitä niin kiinnostavan. Jännittävänä historiallisena lisukkeena Hitman oli yksi ensimmäisistä peleistä, joka näytti nykyään niin tuttuja ragdoll-fysiikoita hahmofysiikoissaan. Niinpä iskujen jälki oli mieleenpainuvaa, kun onnistunut salamurha palkittiin kunnon realistisilla kaatumisilla. Uuden ajan fysiikkajärjestelmän ansiosta ihmisten, asioiden ja tietenkin juuri hengestään luopuneiden ruumiiden liikkeet olivat jotakuinkin uskottavia. Myös visuaalisuus oli kohdallaan – ja mikä tärkeintä, niin myös pelimaailman toimivuus. Koska pelaaja oli aina luvattomilla asioilla, liikkui hän yleensä kielletyllä tai luvattomalla alueella. Niinpä iso osa peliä olikin valmistella tilanne iskua varten, varmistaa vartijoiden ja kohteiden reitit ja aikataulut, raivata hankalimmat esteet tieltään ja esimerkiksi pölliä vaatteita, joiden avulla pystyit naamioitumaan ja näin pääsemään eteenpäin.
Huomaamattomuus oli toki tärkeää. Jos metelöit, joku saattoi kuulla. Jos hengailit näkyvällä paikalla epäilyttävästi, joku saattoi huomata ja kummastella. Se ei sovi huomaamattoman palkkamurhaajan imagoon.
Lue koko artikkeli: Wiikon wanha: Hitman teki salamurhaamisesta taidetta
Lisää aiheesta
Hitman Absolution (PC, PS3, Xbox 360)
Hitman tuntuu taas Hitmanilta (PC, PS4, Xbox One)
