Uusimmat

Panisin, murisee Duke Nukem Foreverissä

05.09.2010 14:30 Jukka O. Kauppinen

Niin siinä sitten kävi. Suomi voitti Euroviisut, lehmät oppivat lentämään ja Duke Nukem Forever on totta. PAX-tapahtumassa otettiin räiskintäpeliin, jonka tarina on pelimaailman mittakaavassa jotakuinkin ainutlaatuisen sekava. Jo kuolleeksi luultu peliprojekti oli aloitettu vielä kerran uudestaan, uudella kehittäjällä ja tällä kertaa ihan salassa.

Tällä kertaa Duke Nukem Foreveriä tekee Gearbox Software, jonka viimeisin teos Borderlands oli suorastaan oivallinen scifiräiskintä. Gearbox on pätenyt myös Brothers in Arms -sotapeleillä ja Half-Life-sarjan lisäreillä.

PAXissa esiteltiin Duke Nukem Foreveriä kahden kentän avulla. Lienevätkö oikean pelin kenttiä vai ihanko pelin yllätysjulkistusta varten tehtyjä shokeerauskenttiä, mutta kommentaarista päätellen meininki on aika… Äärimmäistä. Toisessa kentässä Duke ajelee aavikolla monster truckilla, toisessa hän kohtaa kerrostalon kokoisen avaruusolentonaisen, jonka kolme valtaisaa paljasta rintaa saavat Dukenkin innostumaan.

”Panisin”, Duke murisee…

Esittelyversiossa harrastetaan muun muassa myös pisuaarilla lorottamista.

Aika aikuista. Kuten Duke-jutut aina.

Peli tuntuukin pyörivän aika väkevästi naisten, seksin, suihinottojen ja tuliaseiden ympärillä, ainakin silminnäkijäkommenttien mukaan. Mutta toimintakin tuntuu olevan kohdallaan. Peli kierrättää Duke Nukem -myyttejä ja mythosta tehokkaasti, mutta on samalla modernisoinut räiskintäänsä nykypäivän vaatimusten tasolle. Visuaalit ovat kovasti veristä luokkaa.

Duke Nukem Forever ilmestyy 2K Gamesin kautta joskus vuoden 2011 aikana. Tällä kertaa ehkä ihan oikeastikin.

Lue lisää: IGN Duke Nukem Forever is Not Bulls–tWired Hands On: Duke Nukem Forever Lives Again at PAX

Lisää aiheesta

Duke Nukem Forever on valmis!

 

Ja jotain muuta:

Jokohan kohta kaveri pääsee lunastamaan varaustaan :)

Lue myös

Housemarque paljasti uuden projektinsa: Outland on ihmeräiskintä

Jailbreak Rock kipuaa PS3:n warez-hittilistoilla

Kinect ensitesti: PIM! Olet pelissä!

Mikki Hiiren uudet seikkailut – katso Epic Mickeyn traileri ja kuvat

Muropaketin uusimmat