Uusimmat

”Paras Total War” totesi Dome.fi:n mies Warhammerista ja palasi sotimaan

25.05.2016 10:00 Jukka O. Kauppinen

Kaksi eeppistä asiaa. Total War -pelisarja ja Warhammer-universumi örkkeineen, imperiumeineen, ihmeineen. Sinne matkusti Miikka Lehtonen eikä halunnut enää takaisin:

Myös niissä suuremmissa linjauksissa on entistä enemmän Warhammerin tuntua. Kun yksikön selkäranka katkeaa taistelussa – siis vertauskuvallisesti, ei esimerkiksi jättiläisen puristuksessa – ja pako alkaa, se ei ole yleensä mitenkään fataali juttu. Figupelin tavoin paennut yksikkö todennäköisesti saa kanttinsa takaisin ja voi palata uutta yritystä varten. Niinpä taistelut aaltoilevat paljon entistä enemmän. Kääpiöiden kilpimuuriin murtunut örkkien vihreä aalto voi hyvinkin kääntyä vielä useampaan uuteen yritykseen, joten taistelu ei ole ohi ennen kuin peli niin sanoo.

Tekoäly toimii kohtalaisesti. Kehitystiimi tuunaili vaikeustasoja vielä urakalla arvostelujakson aikana ja aiheutti näin melkoista jojottelua pelikokemuksessa. Toisinaan tuli turpaan niin että tukka pölisi, toisinaan peli tuntui liiankin helpolta. Ei tekoäly vieläkään mikään superkomentaja ole, mutta kyllä siitä haastetta irtoaa.

Joskus haastetta irtoaa turhankin paljon, sillä aiempien Total Warien tavoin tekoäly tuntuu yhä vetävän roimasti kotiin ja valtakunnan rajoille ilmestyy vähän väliä aivan hirrrrrvittävän suuria armeijoita piestäväksi.

Kokonaisuutena taistelut ovat riemukkaita. Ne näyttävät hyvältä, Warhammerin fantasiameininki tuo mukanaan reilusti uutta meininkiä ja tunnelmaa ja pelaaminen on kivaa. On myös nostettava hattua siitä, että pelin on paljon edeltäjiään selkeämpi.

Aiemmissa peleissä ainakin itse huomasin joskus olevani vähän hämmentynyt siitä, mitä eroa puolella tusinalla miltei samanlaisella keihäsmiesten yksiköllä oli. Miten niitä vastaan pitäisi taistella? Mitkä ovat oikeat taktiikat? Warhammerissa homma on selvempää, enkä usko, että kyse on vain siitä, että olen pyörinyt Warhammerin maailmassa 30 vuotta. Pelin kaikki yksiköt on alkujaankin suunniteltu tietty käyttö ja pelitapa mielessä, visuaalisesti ja tarkoitukseltaan selkeiksi. Sama selkeä ja erotteleva suunnittelu toimii myös videopelissä.

Lue koko arvostelu: Total War: Warhammer on paras Total War ja pakkohankinta (PC)

Total War Warhammer

Lisää aiheesta

Battlefleet Gothic: Armada on rautaista avaruussotaa (PC)

Total War Battles: Kingdom (iOS, Mac, PC)

Total War: Attila (PC)

Total War: Rome II (PC)

Total War: Shogun 2 – Fall of the Samurai (PC)

Warhammer – The End Times: Vermintide (PC, PS4, Xbox One)

Warhammer 40K: Armageddon (PC)

Warhammer 40K: Deathwatch – Tyranid Invasion (iOS)

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat