Uusimmat

Pari vuotta sitten julkistettu Prince of Persia -uusioversio ajautui ongelmiin – tekeminen aloitettiin alusta

25.05.2023 12:28 Muropaketin toimitus

Ubisoft on ilmoittanut kaikessa hiljaisuudessa käynnistäneensä Prince of Persian kehityksen uusiksi.

Vuonna 2020 julkistettu uusioversio Prince of Persia: The Sands of Timesta on ajautunut jälleen ongelmiin, sillä studio ilmoitti pelin kehityksen käynnistyneen kokonaan alusta.

Pelin oli alkujaan määrä ilmestyä jo vuonna 2021, mutta sen julkaisua siirrettiin pariinkin otteeseen, minkä lisäksi myös kehittävä studio vaihtui toukokuussa 2022. Nyt myös sen kehitys on nähtävästi aloitettu taas lähtöruudusta.

Päivitetyssä UKK:ssa studio vahvisti vaivihkaan, että peli on tällä hetkellä itse asiassa vasta konseptointivaiheessa ja sen ympärille rakennetaan tiimiä. Samaiselle sivulla Ubisoft paljasti, ettei yhtiöllä ole kehitteillä muita Prince of Persia -uusioversioita tällä hetkellä.