Uusimmat

Payday-pelistä harkitaan elokuvaa

13.07.2015 18:30 Jukka O. Kauppinen

Ruotsalainen Starbreeze-studio on oheisyrityksineen tehnyt pohjatyötä Payday-rötöstelypelien muuttamiseksi elokuvaksi tai tv-sarjaksi jo useamman vuoden ajan. Idean muuttuminen todeksi on taas askelta lähempänä, kun Starbreeze siirsi Payday-pelien ”multimedia-oikeudet” saman katon alle.

Kuviossa on ollut tähän mennessä kolme eri yritystä: emoyhtiö Starbreeze, pelikehittäjä Overkill ja viihdeyritys Payday Productions. Yritysten omistussuhteita ja lisenssejä on nyttemmin järjestelty niin, että Starbreeze omistaa kaikki Payday-oikeudet ja voi hallinnoida mahdollisen elokuvan tuotantoa järkevämmin.

Starbreeze haluaa nähdä itsensä muunakin kuin pelkkänä pelikehittäjänä, joten firma haluaisi rakentaa tuotteistaan jotain yhtä peliä suurempaa. Tosin siihen on vielä vähän matkaa, sillä Payday-pelien myynnit edustavat 90 prosenttia firman kokonaistuloista. Voittoakin kertyy varsin räväkällä tahdilla, mutta firma myös investoi niitä fiksusti uusiin pelisarjoihin, pelikehitystekniikkaan ja ryhtymällä myös indie-pelijulkaisijaksi.

Erikoisempaa oli tosin kuulla kuinka Starbreezen tytäryhtiö kehittää virtuaalitodellisuuslaseja. Siis nimenomaan tekniikkaa, ei softaa.

Lähde: Starbreeze acquires Payday film rights

Lisää aiheesta

E3 2015: ruuhkaa virtuaalitodellisuudessa – Project StarVR tunkee apajille Ruotsista 

Payday 2 on rahasampo: Starbreeze teki 15 vuotta tappiota mutta yksi hitti nosti firman kuudessa kuukaudessa plussalle  

Payday-kehittäjä pyrkii lelupelimarkkinoille yritysoston kautta 

Payday-kehittäjä ryhtyi kustantajaksi – kehuvat uudenlaista julkaisumalliaan 

Muropaketin uusimmat