Uusimmat

Halloween-ohjaaja John Carpenter haaveilee oman pelimusiikin säveltämisestä

17.12.2018 08:02 Muropaketin toimitus

Pelaamista rakastava pitkän linjan ohjaaja John Carpenter haluaa päästä säveltämään videopeliin musiikkia.

John Carpenter, tuo kenties kaikkien aikojen aliarvostetuin elokuvantekijä, on todennut haluvansa päästä säveltämään musiikkia videopeliin. Asia kävi ilmi Consequense of Sound -julkaisun haastattelussa, kertoo Gameinformer-sivusto.

Kysyttäessä onko rakkaus pelaamiseen vaikuttanut hänen työhönsä, vastasi Carpenter kielteisesti mutta lisäsi, että häntä kiinnostaa valtavan paljon päästä työstämään musiikkia videopeliin.

“En usko, että kukaan pestaisi minut säveltämään pelimusiikkia. Olisi mahtavaa, jos näin kävisi, mutta peliteollisuudessa ei varmasti ajatella minun tekevän musiikkia yhtään mihinkään”, mestari toteaa.

John Carpenter on varsinainen auteur-ohjaaja, sillä käsikirjoittamisen, ohjaamisen, tuottamisen ja leikkaamisen lisäksi hän on usein osallistunut elokuviensa musiikin tekoon. Carpenter osui vuoden 2016 kiertueellaan myös Helsinkiin, jossa hän esitti yhtyeen kanssa rakastettuja elokuvakappaleitaan.

Carpenter on äskettäin palannut säveltämisen pariin tuottamalla tuoreen Halloween-elokuvan musiikin.