Uusimmat

Peliala perustuu harrastamiseen – tuoko pelintekemisen opiskelu töitä?

27.10.2014 21:00 Jukka O. Kauppinen

Tekniikan Akateemiset –lehti julkaisi asiallisen jutun suomalaisen pelialan olemuksesta – ja siitä, miten pelialalle ylipäätään pääsee töihin. Ja vastaushan on varsin yksinkertainen: kannattaa olla hyvä ja harrastaa niin pelejä kuin pelien tekemistä.

Pelkkä koulupohja ei näet välttämättä riitä, vaikka pelialalle kaivataankin jatkuvasti uusia osaajia. Paino sanalle osaajat. Jos pelit eivät kiinnosta eikä oikeastaan edes ymmärrä mitä tehdään, niin töitäkään ei välttämättä löydä. Omien pikkupelien väsääminen ja harrastuksen kautta oppiminen sen sijaan luovat käytännön taitoja ja työnäytteitä, joiden myötä työhaastatteluissakin pärjää askelta paremmin.

Pelialalle ohjaavaa koulutusta on järjestetty suomalaisiin oppilaitoksiin viimeisen vuosikymmenen aikana runsaasti, mutta koulutuksessa on kaksikin ongelmaa. Ensinnäkin pelkkä koulupohja ei aina riitä. Toisekseen koulutuksen suuntaukset ovat jo tänään vinoutuneet. Monesta oppilaitoksesta valmistuu pelisuunnittelijan urasta haaveilevia toiveikkaita pelikehittäjäuntuvikkoja, jotka joutuvatkin huomaamaan että pelisuunnittelijoita on jo tarjolla 13 tusinaan. Joissakin oppilaitoksissa 30-40 prosenttia oppilaista kouluttautuu nimenomaan pelisuunnittelijoiksi, mutta todellisuudessa pelisuunnittelijoita tarvitaan pelitaloissa melkeinpä kaikkein vähiten. Hyville ohjelmoijille löytyy sen sijaan käytännössä aina töitä.

Mutta peliala elää muutoksesta ja erilaisten ihmisten kipinöinnistä.

”Hiltusen mielestä peliala ei ole puhtaasti sisällöntuotantoa eikä tekniikkaa. Se on jotain siltä väliltä. Tämän vuoksi työmahdollisuuksia on hyvin erilaisille ihmisille”, TEK-lehti kertoo.

Erinomainen ja ajatuksia herättävä artikkeli kannattaa käydä lukemassa.

Lue juttu: Pelialan päivitys

Lisää aiheesta

Legend of Grimrock 2 julkaistiin – hus seikkailemaan siitä! 

Suomalainen ”Half-Life” Demon Core sai Valvelta vihreää valoa 

Suomalainen Trine-pelisarja on myynyt jo 7 miljoonaa – lataa pelit ilmaiseksi juhlan kunniaksi!  

Suomalaispeli pilasi baseball-joukkueen kauden