Uusimmat

Pelijournalistilegenda Ste Curran julisti pelialan kuolemasta

10.07.2014 19:30 Juho Anttila

Tällä viikolla Joensuussa pidettävä Illusion-peliseminaari käynnistyi vauhdilla, kun seminaariyleisö pääsi kuulemaan pelijournalistilegenda Ste Curranin esitystä otsikolla Killing The Game Industry. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun mies on puhunut samasta aiheesta, mutta jo tutusta otsikosta huolimatta jokainen puhe on erilainen.

Killing The Game Industry -puhe kertoi, kuten nimestäkin voi päätellä, murhasta. Kuka on syyllinen pelialan kuolemaan? Curranin sadan syytetyn lista piti sisällään niin uusia muoti-ilmiöitä, pelialan vaikuttajia kuin vihattuja megayrityksiä. Jokaiselle listalle päässeelle ilmiölle löytyi syyt, joiden perusteella juuri kyseinen asia on tuhoisaa rakastamallemme pelialalle.

Listan jatkuessa jatkumistaan kävi selväksi, ettei kyse todellakaan ollut peliteollisuuden murhaajan etsimisestä. Kyse oli siitä, ettei peliteollisuus ole yksittäinen asia, jonka voisi rajata ja tuhota. Peliteollisuus on miljoonan eri asian luoma kokonaisuus. Peliteollisuus on jotain, mitä ei voi tappaa sen enempää kuin kirjallisuutta, kuvataidetta tai muita vastaavia käsitteitä.

Ste Curranin viesti oli se, ettei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä pelejä tai pelata pelejä sen enempää kuin oikean tai vääränlaisia pelejä tai pelaajia. Pelialan ja pelien elinvoimaisuus ei ole riippuvainen siitä, miten paljon pelejä kulloinkin myydään tai siitä, mikä muoti-ilmiö kulloinkin kerää suuren yleisön huomion ja tosipelaajina itseään pitävien vihat.

Pelialalla on tilaa, sillä pelialaa ja pelaamista ei ole mahdollista lokeroida tiukkojen rajojen sisälle. Hieno ajatus, joka sai miettimään itsekin, kuinka hyödyllistä on julistaa milloin mitäkin uutta ilmiötä pelialan tulevaisuutta vaarantavaksi uhaksi. Ehkä me olemme itse pelialan pahimpia vihollisia, mutta onneksi pelialaa ei voi tappaa.

Lisää aiheesta

Pelialan ammattilaiset kokoontuvat jälleen Joensuuhun

Pelibisneksessä on aina vain haastavampaa pärjätä – Illusionissa käsiteltiin taloutta

Karjalan peliala tähtää korkealle – Illusionissa alleviivattiin musiikin merkitystä

Muropaketin uusimmat