Uusimmat

Pelikehittäjät: ”Nintendo Switch menestyy paremmin kuin Wii U”

13.01.2017 20:59 Muropaketin toimitus

Pelikehittäjät uskovat uuden Nintendo Switch -konsolin menestykseen.

Nintendon edellinen, vuonna 2012 julkaistu Wii U -konsoli oli pelaajille melkoinen pettymys ja sen myyntiluvut jäivät melko pieniksi. Wii U on tähän mennessä myynyt vain hiukan yli 13 miljoonaa kappaletta, mikä ei ole Nintendon mittapuulla onnistuminen. Esimerkiksi Nintendon alkuperäistä Wii-konsolia myytiin yli 100 miljoonaa kappaletta.

Gamerant-sivuston mukaan pelikehittäjät kuitenkin uskovat Switchin menestykseen. Game Developer Conferencessa järjestetyssä kyselyssä noin 50% vastanneista yli neljästä tuhannesta pelikehittäjästä uskoi Switchin myyvän paremmin kuin Wii U.

Kyselyyn vastanneista 48% uskoi pelaajien pitävän myös uuden konsolin tablet-ominaisuuksista. Vain noin 11% vastaajista ei uskonut niiden kiinnostavan pelaajia. Sijoittajat ovat epäileviä konsolin menestyksen suhteen, sillä Nintendon osakkeiden arvo laski heti konsolin julkistamisen jälkeen.

Switch-konsolin suosiota saattaa lisätä sille luvattu laaja pelivalikoima. Uudella alustalla tullaan näkemään esimerkiksi EA:n sekä Bethesdan pelejä. Myös yli 50 muuta yhteistyökumppania on ilmoittanut julkaisevansa pelejä tai muita ohjelmia uudelle konsolille.

Muropaketin uusimmat