Uusimmat

Pelitalot eivät halua uutta elämää hylätyille peleille – EFF:n lakiehdotus vastatuulessa

09.04.2015 21:00 Jukka O. Kauppinen

Kansainvälinen sähköisiä oikeuksia puolustava järjestö EFF, Electronic Frontier Foundation, teki viime vuoden puolella erittäin hienon lakiehdotuksen. Tällaisen:

EFF hakee oikeutta ja uutta elämää julkaisijoidensa hylkäämille ja sammuttamille verkkopeleille. Internetin uumenissa on jo lukemattomia kaupallisen taipaleensa päättäneitä verkkopelejä, joiden palvelimet on sammutettu, mutta julkaisijat pitävät yhä kiinni niiden oikeuksista.

EFF hakee Yhdysvaltain Digital Millennium Copyright Act –lakiin poikkeuksia, joiden myötä kuluttajilla olisi lain suoma oikeus askarrella julkaisijoiden hylkäämien ohjelmistojen parissa.

EFF:n hakemus on itse asiassa laajempikin, mutta koskee myös nettipelejä. Poikkeusluvan myötä pelaajat voisivat luoda vapaasti esimerkiksi omia kaverihakusoftiaan peleihin, joiden viralliset serverit on jo sammutettu.

Hakemus on kuitenkin rajattu tarkoin niin, etteivät laajempien MMO-pelien palvelinohjelmistot virtuaalimaailmoineen sisälly siihen. EFF hakee myös älypuhelinten ja tablettien omistajille oikeutta jailbreikata omistamansa laitteet ja autojen omistajille oikeutta räplätä autojensa tietotekniikkaa.

Poikkeushakemus on kuitenkin vastatuulessa, sillä pelijulkaisijat ovat vahvasti vastakarvaan.

”DMCA-lakiin tehtävät poikkeukset viestisivät, että hakkerointi ja siihen läheisesti liittyvä piratismi olisivatkin laillista toimintaa”, toteaa Pohjois-Amerikan pelialajärjestö Entertainment Software Association vastineessaan.

Aiheen käsittely jatkuu eikä virallisia, lainmukaisia päätöksiä ehdotuksesta ole odotettavissa vielä pitkään aikaan.

DMCA-lain videopeleihin liittyvät tulkinnat ovat tälläkin hetkellä siitä ongelmallisia, että julkaisijansa hylkäämät pelit ovat käytännössä saman tien menetettyjä. Pelien säilöntä ja tutkiminen on sen takia hyvin vaikeaa myös museoille ja tutkijoille.

Lisätietoja: Videogame Publishers: No Preserving Abandoned Games, Even for Museums and Archives, Because All ”Hacking” is Illegal

Lisää aiheesta

Hylätyille nettipeleille haetaan oikeutta ja uutta elämää 

Tuija Brax ja Sisäministeriö saivat Isoveli-palkinnon 

Microsoftilta valtava lahjoitus videopelimuseolle 

Muropaketin uusimmat